Yle: Voittoa tehnyt UPM sai valtiolta 140 miljoonaa euroa yritystukia

Metsäjätti on saanut yhtiövertailun perusteella eniten veronmaksajien rahaa viimeisen kuuden vuoden aikana.
Tervasaaren paperitehdas Valkeakoskella. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Tervasaaren paperitehdas Valkeakoskella. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Voittoa tehnyt metsäjätti UPM-Kymmene on saanut 140 miljoonaa euroa yritystukia kuudessa vuodessa, kertoo Yle.

Yhtiö on saanut eniten yritystukia eli veronmaksajien rahaa vuosien 2020–2025 aikana. Metsäyhtiö on saanut päästökaupan kuluja kompensoinutta tukea ja sen jatkoksi kehitettyä teollisuuden sähköistämistukea. Pienemmillä erillä valtion on tukenut yhtiön tutkimus- ja tuotekehitystä.

– Tuilla on katettu kustannuksia liittyen esimerkiksi sähköön, raaka-aineisiin, henkilöstöön ja kuljetuksiin. On rakennettu sähkökattiloita ja hankittu tehtaille biopohjaista polttoainetta. Olemme myös kehittäneet autoihin uusiutuvaa dieseliä, kertoo UPM:n yhteiskuntasuhdejohtaja Stefan Sundman Ylelle.

Tuille on hänen mukaansa tullut vastinetta.

– Tässä ei ole kyse pelkästään menoista, vaan siitä mistä Suomen tulot syntyy. Mekin olemme maksaneet veroja ja veroluonteisia maksuja tuon kuuden vuoden aikana noin 3,7 miljardia euroa, Sundman kertoo.

Seuraaville sijoille Ylen selvityksessä pääsevät Viking Line (129 miljoonaa euroa), Finnlines (93 miljoonaa), Tallink Silja (71 miljoonaa) ja Metsä Board (42 miljoonaa).

Ylen kokoamat tiedot ovat peräisin työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämästä yritystukien julkisesta tietopalvelusta.

LUE MYÖS:
Taloustieteilijän mukaan edessä on isoja päätöksiä – ”Menoja on priorisoitava”

Suomen yrityskentässä näkyy merkkejä elpymisestä.
Mainos