Verkkouutiset

Talo rajavyöhykkeellä Virolahdella toukokuussa 2022. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Yle: Tällaisista kohdista itäraja voisi vuotaa

Lumien sulaminen ja liikkumisen helpottuminen maastossa voi näkyä laittomana maahantulona esimerkiksi peltojen ja vanhojen rajanylityspaikkojen kautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Hallitus varautuu laittomaan maahantuloon itärajalla kevään myötä, kun lumet sulavat ja maastossa pääsee liikkumaan helpommin. Ylen artikkeli käy läpi mahdollisia reittejä Suomeen.

1. Peltojen läpi

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Venäjältä on tullut alkuvuoden aikana maastorajan yli Suomeen 35 ihmistä. Kaikki luvattomat rajanylitykset on havaittu Kaakkois-Suomen rajavartioston alueella, missä teitä on enemmän ja etäisyydet kaupunkeihin lyhyemmät kuin Pohjois-Suomessa. Suomeen on tultu esimerkiksi peltojen yli.

Rajavartiolaitos on varautunut laajamittaiseen maahantuloon rakentamalla kriittisiin kohtiin joko pysyvää tai tilapäistä esteaitaa.

2. Tietä pitkin

Vielä 2000-luvun alussa itärajalla oli parikymmentä tilapäistä rajanylityspaikkaa. Määrä karsittiin kuuteen vuonna 2011. Enää jäljellä on vain kaksi, Lieksan Inari ja Parikkala, jotka rajavartiolaitos haluaisi sulkea.

Tiet erottuvat hyvin satelliittikuvista. Suomussalmen rajavartioaseman päällikkö Juuso Högblomin mukaan käytöstä poistettuja rajanylityspaikkoja valvotaan kuten kansainvälisiä rajanylityspaikkoja.

3. Kiertämällä pohjoisen kautta

Vanhoille rajanylityspaikoille vievien teiden kunnossa on isoja eroja. Osa rajanylityspaikoista on ollut käyttämättömänä kohta 30 vuotta. Etenkin Venäjän puolella tiestö on heikossa kunnossa.

Valtaosa vanhoista rajanylityspaikoista sijaitsee syrjäisillä seuduilla, sillä niiden kautta on aikoinaan kulkenut lähinnä puukuljetuksia.

4. Vesireitti

Merta, järviä ja jokea itärajasta on noin kymmenesosa. Vesistöjen kautta ei odoteta suuria ihmisjoukkoja, mutta yksittäisiä maahanpyrkijöitä voi olla. Kehittynyt teknologia helpottaa myös erämaiden ja vesistöjen valvontaa, ja Rajavartiolaitoksen vuosikertomuksen mukaan miehittämättömien ilma-alusten käyttö on kymmenkertaistunut muutamassa vuodessa.
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)