Yle: SDP valmistelee välikysymystä

Hanke julkistettaneen ensi viikon alussa.
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Eduskuntatalo Helsingissä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

SDP valmistelee hallitukselle välikysymystä nuorten asemaa koskevista heikennyksistä, Yle kertoo.

Puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen vahvistaa, että oppositiossa on keskusteltu välikysymyksestä.

– Olemme harkitsemassa, haastammeko hallitusta välikysymyksellä, Tuppurainen sanoo Ylelle.

Hän ei kommentoi, onko koko oppositio mukana välikysymyksessä.

Ylen tietojen mukaan keskusteluja on käyty SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kesken. Tällä hetkellä näyttää siltä, keskusta ja Liike nyt eivät ole lähdössä mukaan välikysymykseen.

Hanke julkistettaneen ensi viikon alussa.

Lainmuutosten on tarkoitus tulla voimaan jo marraskuussa.
SDP:n kansanedustaja joutui oikaisemaan kirjoitustaan, mutta se ei auttanut.
Antti Häkkänen ei ole ensimmäinen EU-maan ministeri, joka on Israelin vierailun yhteydessä tavannut ministeri Israel Katzin.
Mainos