Verkkouutiset

Presidentinvaalien toisen kierroksen ennakkoäänestystä Turun pääkirjastossa 2. helmikuuta 2024. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Yle: Satoja ääniä jäi laskematta presidentinvaaleissa

Pääosa myöhästyneistä ja laskemattomista äänistä annettiin ulkomailta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Satojen suomalaisten presidentivaaleissa antamia ennakkoääniä jäi laskematta, sillä ne eivät saapuneet riittävän ajoissa äänestäjän kotipaikkakunnan keskusvaalilautakunnalle, kertoo Yle.

Ennakkoon voi äänestää virallisissa ennakkoäänestyspaikoissa kotimaassa tai ulkomailla joko Suomen edustustossa tai kirjeäänestyksenä. Kirjeäänien kohdalla on mahdollista, että monet äänet on jätetty paikallisen postin kuljetettavaksi liian myöhään. Pääosa laskematta jäävistä äänistä tuleekin ulkomailta.

Esimerkiksi Porissa enemmistö liian myöhään annetuista äänistä on kirjeääniä: yhdeksästä keskusvaalilautakunnan kirjaamasta liian myöhään saapuneesta äänestä vain yksi oli ennakkoääni. Se oli annettu Ruotsissa ja saapunut Suomeen ajoissa, mutta väärän paikkakunnan keskusvaalilautakunnalle. Ääni ei ehtinyt Porin keskusvaalilautakunnalle ajoissa, joten se jäi oikeusministeriön ohjeiden mukaan laskematta.

Helsingissä jäi myöhästymisen takia laskematta kahdeksan ennakkoäänestyspaikalla annettua ääntä ja 312 kirjeääntä.  Tampereella laskematta jäi 37 kirjeääntä. Vantaalla ensimmäisen kierroksen myöhästyneitä ääniä oli 45.

Myöhästyneiden äänien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, sillä todennäköisesti osa eksyneistä vaalikuorista on vasta matkalla keskusvaalilautakunnille. Oikeusministeriö ei myöskään tee keskistetysti tilastoja siitä, kuinka paljon myöhästyneitä ääniä saapuu keskusvaalilautakunnille.

Oikeusministeriön demokratia ja vaalit -yksikön erityisasiantuntija Laura Nurmisen mukaan äänestäjän kannalta on ongelmallista, jos kirjeääni ei saavu ajoissa perille. Demokratian toteutumisen kannalta hän ei kuitenkaan pidä tilannetta kovin vakavana, sillä postin kulun ongelma on sattumanvarainen.

Kotimaassa annettu ääni voi jäädä laskematta, jos lähetekuoressa on väärän kunnan osoite eikä äänikuorta ehditä toimittaa ajoissa oikeaan kuntaan.

Postin kanssa sovitulla erityisjärjestelyllä äänet saadaan ajoissa perille. Vaalikuorten käsittely on myös rajattu Postia koskevien työtaistelutoimien ulkopuolelle.

Sadat laskematta jääneet myöhästyneet äänet muodostavat promillen kymmenyksien suuruisen osan kaikista äänistä. Presidentinvaaleissa annettiin ensimmäisellä kierroksella 3 252 546 vaalituloksiin kirjattua ääntä ja toisella kierroksella 3 072 467 ääntä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)