Verkkouutiset

Kouluruokailua Meilahden yläasteella Helsingissä. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yle: Salaperäiset nuppineulat ruoassa piinaavat koulua

Nuppineuloja on löytynyt jo neljä kertaa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Porvoon suurinta ruotsinkielistä alakoulua, Kvarnbackens skolania piinaa erikoinen tilanne. Nuppineuloja on nimittäin löytynyt salaperäisesti jo neljä kertaa oppilaille tarjottavasta kouluruoasta. Vaarallisesta tilanteesta kertoo Yle.

Koulu on parhaansa mukaan yrittänyt selvittää kuka on nuppineulojen takana. Myös rikosilmoitus on tehty poliisille. Mahdollisten syyllisten joukkoa on onnistuttu jo kaventamaan, mutta kukaan ei ole tunnustanut tekoa.

Erilaisia keinoja on jo yritetty ilkivallan estämiseksi, mutta tuloksetta. Viimeksi eilen perjantaina löytyi jälleen uusi nuppineula kouluruoan seasta. Oppilaille on puhuttu teon vaarallisuudesta, ruokalan ovet on lukittu ruokailujen väliseksi ajaksi ja nuppineulat on poistettu ilmoitustauluilta.

– Perjantaina oppilaat eivät myöskään saaneet itse ottaa ruokaa ja siitä huolimatta joku onnistui ja me epäonnistuimme, kertoo koulutusjohtaja Rikard Lindström Ylelle.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)