Säätytalo. / LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Yle: Säätytalon lattiasta löytyi ihmisen nikama

Lattioista löytyi myös esimerkiksi sukka ja kuppalääkeresepti.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Säätytalo Helsingissä Senaatintorin laidalla rakennettiin vuosina 1888–1890 säätyvaltiopäivien aatelittomien säätyjen kokoontumispaikaksi, ja se otettiin käyttöön tammikuussa 1891. Nykyään se on valtioneuvoston kokous- ja edustustilana ja parhaillaan remontissa.

Säätytaloa remontoitaessa sen lattioita on avattu lattioiden reunoilta.

Yleisradio kertoo, että konservaattori talon välipohjasta yli 550 historiallista esinettä, kuten Luhanskissa vuonna 1917 valmistetun räjähtämättömän patruunan, kuppalääkereseptin ja Tiedonantaja-lehden punaisten vallan ajalta. Jokaisen lattian alta paljastui eläinten luita. Urakassa löytyi myös ihmisen niskanikama.

Rakennuttajapäällikkö Selja Flink ja kohdearkkitehti Kati Winterhalter sanovat Ylelle, että arvioivat eläinten luiden olevan sijoitettu tarkoituksellisesti tuomaan onnea. Nämä eläinten luut aiotaankin jättää remontissa paikalleen.

– Yhdestä nikamasta ei vielä tarvitse aloittaa poliisitutkintaa. Me todellakin ihmettelemme, miten se on välipohjaan joutunut, rakennuttajapäällikkö Flink sanoo Ylelle eikä usko, että ihmisen jäänteitä löytyisi enempää.

Säätytalon lattiasta on löytynyt myös sinivalkoinen kesäsukka, jollaiset tulivat muotiin 1850-luvulla. Sukka, jonka kantapäässä on reikä, on suunnilleen kokoa 39.

Säätytalon sisätilojen remontin on tarkoitus valmistua loppukesästä 2025.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)