Yle: Osa huoltajista kokee opettajan asiakaspalvelijana

OAJ:n mukaan asiakaspalveluajatus sopii huonosti kouluympäristöön.
Opettaja saattaa saada palautetta esimerkiksi jos huoltaja ei ole tyytyväinen lapsensa saamaan arvosanaan. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN
Opettaja saattaa saada palautetta esimerkiksi jos huoltaja ei ole tyytyväinen lapsensa saamaan arvosanaan. LEHTIKUVA / AKU HÄYRYNEN

Ylen opettajille tekemässä kyselyssä 186 opettajaa kertoi kohdanneensa epäasiallista käytöstä oppilaiden vanhemmilta. Opettajien mukaan osa huoltajista näkee opettajan asiakaspalvelijana, jolta vaaditaan ”milloin mitäkin erikoispalvelua”.

Ilmiö tunnistetaan myös Opetusalan ammattijärjestö OAJ:ssa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Tällainen ”asiakas on aina oikeassa” -ajattelu soveltuu kouluympäristöön äärimmäisen huonosti. Opettajien ja vanhempien välinen vuorovaikutus pitäisi nähdä ennemmin joukkuepelinä, totesi OAJ:n koulutuspolitiikan päällikkö Jaakko Salo aiemmin Ylelle.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Opettajien työtä kyseenalaistetaan ja heistä kannellaan esihenkilöille tai esimerkiksi aluehallintovirastolle. Usea opettaja mainitsee kyselyssä Wilma-kanavan, jossa vanhemmat viestivät epäasialliseen sävyyn. Jotkut käyttäytyvät huonosti myös kasvokkain.

Vanhempien käytös kuormittaa opettajia. Osa kertoo miettivänsä jopa alan vaihtoa.

– Huoltajien epäasiallinen käytös on yleistynyt niin, ettei yhteydenottojen välillä välttämättä ehdi palautumaan edellisestä. Tietynlainen lisääntynyt henkinen turvattomuuden kokemus on nykyään oikeastaan aina läsnä tässä työssä. Näin ei ollut kymmenen vuotta sitten, eräs opettaja kertoo Ylelle.

Ikäluokkien pieneneminen tuo haasteita laadukkaan perusopetuksen järjestämiselle. Työryhmä nostaa esiin tarvittavia toimenpiteitä.
Vasemmistoliitto ja vihreät haluavat Suomeen koulupakon.
Mainos