Yle: Nämä hyvinvointialueet käyttäneet yli 20000 euroa alkoholiin

Kolmella alueella juomia on tarjottu muita avokätisemmin.
Samppanjaa kaadetaan lasiin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Samppanjaa kaadetaan lasiin. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Yle on selvittänyt tietopyynnöllä, kuinka paljon rahaa hyvinvointialueet ovat käyttäneet alkoholiostoihin vuoden 2024 alusta marraskuun 2025 puoliväliin.

Selvityksen perusteella eniten veronmaksajien rahaa alkoholitarjoiluihin on kulunut Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella. Siellä summa on 22 779 euroa. Seuraavana tuleva Pirkanmaa on käyttänyt 22 339 euroa. Kolmannella sijalla olevan Päijät-Hämeen hyvinvointialueen alkoholitarjoilut ovat maksaneet 20 388 euroa.

Muilla hyvinvointialueilla summat liikkuvat Ylen mukaan muutamissa tuhansissa euroissa.

Etelä-Karjalan ja Varsinais-Suomen hyvinvointialueilla alkoholiin ei ole käytetty euroakaan.

– Ajattelemme, että verorahoin alkoholin kustantaminen erilaisissa tilaisuuksissa ei ole oikein asianmukaista eikä ehkä ihan nykypäivästäkään, kertoo Etelä-Karjalan hyvinvointialuejohtaja Sally Leskinen Ylelle.

HUS-yhtymästä, Helsingin kaupungilta ja Pohjois-Karjalan hyvinvointialueelta kerrottiin Ylelle, että tietojen etsiminen vaatisi huomattavan paljon käsityötä, joten nämä alueet eivät ole mukana selvityksessä. Kanta-Hämeen ja Kainuun hyvinvointialueet eivät ole mukana vertailussa, koska niiden antamissa tiedoissa on Ylen mukaan epävarmuuksia.

Salaisia tietoja sisältänyt kuva lähetettiin useille tiedotusvälineille ennen virheen huomaamista.
Suomessa tietosuojarikokset vanhenevat kahdessa vuodessa, mikä on oikeusoppinen mukaan liian lyhyt aika.
Mainos