Verkkouutiset

Kotikissa pihalla. Kuvituskuva. PIXABAY

Yle: Mystinen tautiaalto iski kissoihin Suomessa – syy tuntematon

Kissojen salmonellatartunnat ovat olleet rajussa kasvussa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kissoilla on todettu tänä keväänä tavanomaista enemmän salmonellatartuntoja, Yle kertoo.

Ruokaviraston Kuopion laboratoriossa on varmistettu yhteensä 12 positiivista salmonellatulosta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Eniten tartuntoja on varmistettu Pohjanmaalla, yhteensä seitsemän. Lisäksi yksittäisiä tartuntoja on todettu myös Kainuussa, Pohjois-Savossa, Keski-Suomessa, Varsinais-Suomessa ja viimeisimpänä Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskassa.

Ylen haastatteleman Ruokaviraston eläinterveystutkimuksen yksikön jaostopäällikkö Tarja Pohjanvirta kertoo kyseisen tartunnan olevan nimeltään salmonella typhimurium. Hänen mukaansa sitä esiintyy tavallisesti etenkin pikkulinnuissa.

Siihen Pohjanvirta ei osaa sanoa selkeää syytä, miksi tartuntoja on tänä keväänä ollut tavallista enemmän ja miksi juuri Pohjanmaalla.

Hänen mukaansa yksi selittävä tekijä voi löytyä takatalvesta.

– Esimerkiksi urpiaisia oli lintulaudoilla todella paljon takatalven aikaan ja juuri urpiainen on tällaiselle salmonellalle herkkä lintu. Tällöin ulkoilevilla kissoilla on voinut olla riski saada tartunta.

Hän ei kuitenkaan olisi huolissaan ilmiöstä, sillä lämpö ja auringonvalo vähentävät salmonellan aiheuttaman bakteerin määrää ruokintapaikkojen läheisyydessä.

– Eikä pikkulintuja ruokita enää samalla tavalla, jolloin tartuntapaine vähenee, Pohjanvirta sanoo.

Kissojen todetut salmonellatartunnat ovat harvinaisia. Pohjanvirran mukaan kissoilla todetaan vuosittain tyypillisesti enintään noin neljä salmonellatartuntaa. Kaikki tartuntatapaukset eivät kuitenkaan tule tietoon, sillä tartunnan todentaminen on kiinni siitä, viekö kissan omistaja lemmikkinsä eläinlääkäriin.

Yleisimmät salmonellan oireet ovat lemmikin syömättömyys, kuumeilu ja yleinen huonovointisuus. Koska oireet sopivat myös moneen muuhun tautiin, edellä olevat oireet eivät aina välttämättä tarkoita, että lemmikki kärsisi salmonellatartunnasta.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)