Yle: Liikenteen virhemaksujen toimituksessa taas ongelmia

Maksun eräpäivä ja oikaisuvaatimus ovat voineet umpeutua ennen kirjeen perille saapumista.

Liikennevirhemaksujen toimittamisessa on paljastanut jälleen uusia ongelmia, kertoo Yle.

Poliisin mukaan jopa 6 000 ylinopeuksien liikennevirhemaksua on ollut jumissa Postin järjestelmissä jopa kuukauden ja sen seurauksena saapunut saajalleen pahasti myöhässä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Me on jälkijunassa saatu tietää, että Postin järjestelmässä on ollut ongelmaa. Jumiin on jäänyt noin 6 000 liikennevirhemaksua, jotka on (poliisilta) lähetetty kesä-heinäkuussa ja ne päästiin lähettämään eteenpäin sieltä (Postin) puolelta heinäkuun lopussa. Osa oli varmaan noin kuukauden myöhässä, sanoo poliisitarkastaja Heikki Ihalainen poliisihallituksesta Ylelle.

Aiemmin osa liikennevirhemaksuista oli jäänyt tulematta perille poliisin tietojärjestelmissä olleen virheen takia.

– Ensin oli jumi meidän päässä ja sitten jumi oli seuraavassa päässä, Ihalainen toteaa haastattelussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Postista kerrotaan Ylelle, että ongelma on tiedossa ja sen syytä on selvitetty. Postin liiketoimintajohtaja Tero Rantaniityn mukaan Posti ei ole saanut liikennevirhemaksujen aineistoja ajallaan, jonka vuoksi maksuja ei ole voitu pistää prosessissa eteenpäin. Tämä tarkoittaa käytännössä maksujen tulostamista, kuorittamista ja toimitusta postin asiakkaille.

Myöhästymisten vuoksi liikennevirhemaksun eräpäivä ja oikaisuvaatimuksen määräpäivä on voinut jo umpeutua tai se on hyvin lähellä umpeutumista.

Uusi tieliikennelaki astui voimaan kesäkuun alussa, jolloin liikennevirhemaksu korvasi aiemmin käytössä olleen rikesakon pienimmissä ylinopeuksissa.

Mainos