Petroskoin viereen Novaja Vilgaan eli Uusi-Vilkaan nousee varuskunta, kertoo Yleisradio. Uudesta varuskunnasta on matkaa Niiralan raja-asemalle linnuntietä noin 200 kilometriä.
Yle paikansi varuskunnan työmaan keväällä julkaistun kunnallistekniikkasopimuksen perusteella. Viikko sitten apulaispuolustusministeri Pavel Fradkov teki työmaalle tarkastusmatkan. Alueelle tulee kasarmeja, asuinkerrostaloja, urheilu- ja harjoituskenttiä.
Myös Novaja Vilgaan johtavan tien peruskorjaus käynnistyi 2025. Tien asfaltti uusitaan, rakennetaan jalkakäytäviä, kaiteita ja liikennemerkkejä.
Uusi yleiskaava esiteltiin kuluvana keväänä. Siinä Novaja Vilgan kunnallistekniikkaa vahvistetaan: viemäriverkkoa saneerataan ja laajennetaan, jätevesijärjestelmää kehitetään. Näitä töitä on tehty virallisesti sen vuoksi, että Petroskoin kaupunki kasvaa. Ylen näkemän, helmikuulle päivätyn asiakirjan mukaan vesi- ja viemäriverkkoon pitää liittää uusi varuskunta-alue.
Novaja Vilga sijaisee noin 14 kilometriä Petroskoista lähteen. Todellisuudessa se on muuttotappioaluetta: virallisten asiakirjojen mukaan sen väkiluku väheni vuosina 2020-2024 225 henkilöllä. Nyt kylässä asuu runsaat 3000 ihmistä. Talvella kylän vähät asukkaat valittivat, että sudet tulevat vaeltamaan asumusten pihoille ja hyökkäilevät lemmikkien kimppuun. Tiistaina oli nähty karhu.
Ylen mukaan varuskunnan rakennustyöt on aloitettu esikuntarakenteiden rakentamisella. Nousevat kerrostalot näyttävät tyypillisiltä venäläisiltä kasarmeilta.
Samalla myös Petroskoita vielä Novaja Vilgaa lähempänä olevaa Rybkan varuskunnan peruskorjaus on käynnistynyt viime vuonna. Venäjä perusti vuonna 2024 Karjalan tasavallan alueelle 44. armeijakunnan, joka tarkoittaa käytännössä noin 15 000:ta sotilasta lisää.
Vierailullaan Novaja Vilgan työmaalle apulaispuolustusministeri Pavel Fradkov sanoi, että alueen haastavista ilmasto-olosuhteista huolimatta erittäin tärkeää, että laadusta ja aikatauluista pidetään kiinni. Edeltävänä päivänä Fradkov tosin oli tehnyt vastaavan tarkastusmatkan vastaaville varuskuntien rakennuskohteille Murmanskissa.
Fradkovin vierailun yhteydessä Karjalan tasavallan päämies Artur Parfentšikov alleviivasi, että tasavalta tietenkin tukee rakennus- ja parannustöitä erilaisten rahoituslähteiden kautta. Syytä varmaan onkin, sillä Karjalan seudun varuskunnat ovat melkein tyhjentyneet kalustosta ja sotilaista. Ukrainassa kärsityt tappiot ovat osuneet niihin ankarasti.