Verkkouutiset

Aurinkovoiman rakentamisen maisema- ja ympäristövaikutuksia halutaan rajoittaa. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Yle: Kirjavaan aurinkovoiman rakentamiseen uusia ohjeistuksia

Aurinkovoiman suosio on kasvanut vihreän siirtymän ja sähkön hinnannousun myötä.

Museovirasto ja ympäristöministeriö valmistelevat uusia ohjeistuksia aurinkovoimaloiden sovittamisesta ympäristöön ja kulttuurimaisemaan. Tällä hetkellä alan käytännöt ovat hyvin moninaisia eikä yhtenäistä linja ole, uutisoi Yle.

– Suurin haaste on tiedon puute, koska ei ole valtakunnallista ohjetta tai yksiselitteistä maantapaa tai käytäntöä, jolla teollisen mittakaavan aurinkoenergiahankkeita kaavoitetaan tai luvitetaan, kertoo ympäristöministeriön ympäristöneuvos Sanna Andersson Ylelle.

Aurinkovoiman suosio on kasvanut viime vuosina paljon, millä on vaikutuksia myös maisemaan. Teollisten aurinkokennokenttien pinta-ala voi olla jopa kymmeniä hehtaareja.

Museoviraston ohje keskittyy kaupunkikuvaan sekä suojeltuihin rakennuksiin. Museoviraston ohjeen mukaan aurinkopaneelit tulisi sijoittaa muualle kuin keskeiselle julkisivulle.

– Kulttuuriympäristöt on hyvä ottaa huomioon, eli täytyy miettiä haittaako aurinkopaneelin asentaminen johonkin tiettyyn ilmansuuntaan jotain kauneusarvoja ja arkkitehtonista arvoa, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Paula Mäenpää.

Myös tekniset asiat on huomioitava. Aurinkopaneelit eivät saa haitata paloturvallisuutta tai vaarantaa talon rakenteita. Ne on pystyttävä myös poistamaan ilman, että rakennuksille aiheutuu siitä haittaa. Mikäli aurinkopaneelin asentaminen vaatii luvan, siitä vastaa rakennusvalvonta.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)