Lappeenrannan peruskouluissa astui tällä viikolla voimaan sääntö, joka kieltää kännyköiden käytön oppituntien aikana. Asiasta kertoo Yle.
Tuntien ajan puhelimen on oltava repussa tai omassa lokerikossa. Tavoitteena on kitkeä puhelinten käytöstä aiheutuvia häiriöitä oppitunneilla.
Puhelimen käyttö on sallittu välituntien aikana.
Käytäntö otettiin käyttöön kaikissa kaupungin peruskouluissa, sillä kaupunki halusi yhtenäistää koulujen käytäntöjä.
Yle kävi paikallisessa Lauritsalan koulussa kysymässä opettajilta ja oppilailta, miten uudistus on otettu vastaan. Heidän mukaansa uudistus on sujunut hyvin, ja sen kerrotaan helpottaneen keskittymistä oppitunneilla.
Monissa muissa kaupungeissa odotetaan selkeää kansallista linjausta kännyköiden käytöstä kouluissa. Lappeenrannan kaupungin lisäksi kännyköiden käyttö on tunnilla kielletty yksittäisissä kouluissa eri puolilla Suomea.