Puolustusvoimat otti lauantaiaamuna käyttöön tilapäiset ilmailun ja meriliikenteen rajoitusalueet itäisellä Suomenlahdella. Rajoitukset koskevat Kotkan lähialuetta, kertoo Yle.
Ilmailun rajoitusalue asetettiin hieman kello viiden jälkeen, ja merialueiden käyttöä rajoitettiin pian sen jälkeen.
Rajoitukset liittyvät Ukrainan puolustustaisteluun Venäjää vastaan ja Ukrainan tekemiin droonihyökkäyksiin. Puolustusvoimien mukaan Suomen puolelle ei ollut harhautunut drooneja ennen aamukahdeksaa, vaan kyse on varotoimenpiteestä.
Kotkan seudulla on kuulunut noin kymmenen ylilentoa puolen tunnin aikana. Pilvipeite estää lentokoneiden näkemisen, mutta ääni on kuultavissa.
Puolustusvoimilta kerrotaan, että rajoitusalueella on käynnissä tehostettu ilmavalvonta, mutta tarkempia tietoja ei voida antaa.