Verkkouutiset

Vanhoja kerrostaloasuntoja Oulun Tuirassa 17. heinäkuuta 2019., LEHTIKUVA / EIJA KONTIO

Yle: Hoitovastikkeisiin tiedossa yli sadan euron vuosikorotuksia

Isännöintiliitto ennakoi, että taloyhtiöt joutuvat perimään ylimääräisiä vastikkeita.

Nopeasti kohonnut sähkön hinta ja kaukolämmön hintapaine vaikuttavat taloyhtiöiden vastikkeisiin, Yle kertoo.

Isännöintiliiton arvion mukaan hoitovastikkeet nousevat tänä vuonna noin kymmenen prosenttia. 50 neliön asunnossa tämä tarkoittaisi vastikkeen nousua noin 20 euroa ja sadan neliön asunnossa yli 40 euroa kuukaudessa.

Jos korotukset ovat tulleet voimaan esimerkiksi heinäkuun alusta, tarkoittaa se vuoden loppuun mennessä noin 120 euron hoitokulujen nousua 50 neliön asuntoon ja noin 250 euron hoitokulujen nousua 100 neliön asuntoon.

– Vuositasolla hoitokulujen nousu vastaa siis noin yhden kuukauden hoitovastikkeita, sanoo Isännöintiliiton vaikuttamis- ja tutkimusjohtaja Tuomas Viljamaa Ylelle.

Laskelma perustuu Tilastokeskuksen ja Isännöintiliiton ennusteisiin sekä lukuihin.

Isännöintiliitto ennakoi myös, että taloyhtiöt joutuvat vielä loppuvuonna perimään ylimääräisiä vastikkeita, sillä taloyhtiön puskurit ja kassa eivät ole läheskään aina riittäviä kustannusten nousuun.

– Se toki vaatii sen, että yhtiökokouksessa hallitukselle on myönnetty valtuudet periä ylimääräisiä hoitovastikkeita. Jos tätä ei ole myönnetty, mahdollisuudeksi jää ylimääräisen yhtiökokouksen pitäminen. Ylimääräisen vastikkeen periminen loppuvuonna ei tietenkään ole kovin mieluisa ”joululahja” osakkaille, Viljamaa sanoo.

Sähkön osuus kiinteistön kuluista on vain viisi prosenttia, sillä asukkaat tyypillisesti maksavat itse käyttämänsä sähkön kulutuksen. Sen sijaan lämmityskulut muodostavat jopa puolet taloyhtiön hoitovastikkeesta, sillä veden lämmittäminen maksaa taloyhtiöille.

Uusimmat
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)