Verkkouutiset

Venäläinen hakukoneyhtiö Yandex perusti Suomeen taksien tilaamiseen keskittyvän mobiilipalvelun 2018. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Yango-taksipalvelu kiellettävä Suomessa

BLOGI

Kirjoittajan mielestä maan hallitus tavoittelee sinisilmäisyyden maailmanennätystä asiassa.
Janne Heikkinen
Janne Heikkinen
Janne Heikkinen on kokoomuksen kansanedustaja.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjä aloitti laajamittaisen hyökkäyksen Ukrainaan aamuyöllä 24. helmikuuta 2022 tavoitteenaan maan hallinnon syrjäyttäminen, laajojen maa-alueiden valtaaminen ja ukrainalaisen kansalaisyhteiskunnan tuhoaminen. Yhdysvallat, Euroopan unioni ja lukuisat muut valtiot ympäri maailmaa tuomitsivat hyökkäyksen jyrkästi ja kohdistivat välittömästi ennennäkemättömän tiukkoja talouspakotteita Vladimir Putinin hallinnolle. EU on julistanut Venäjän terrorismia tukevaksi valtioksi johtuen sen lukuisista ihmisoikeusloukkauksista ja ilmeisistä sotarikoksista Ukrainassa.

Pakotteilla on haluttu painostaa paitsi Putinin hallintoa, niin myös hallinnon liepeillä olevaa oligarkkien eliittiä ja heidän hallitsemiaan yhtiöitä. Yksi tällainen yhtiö on venäläinen hakukoneyhtiö Yandex. Yhtiö tunnetaan Suomessa erityisesti sen Yango-taksipalvelusta ja datakeskuksesta Mäntsälässä. Yandexin perustaja Arkady Volozh ja yhtiön muita johtajia on asetettu jo aiemmin EU:n pakotelistoille.

EU-maat Viro, Latvia ovat kieltäneet Yangon toiminnan maidensa alueella vedoten muun muassa kansalliseen turvallisuuteen. Liettua on taas pyrkinyt rajoittamaan applikaation lataamista Apple Storesta ja Google Playsta. Liettuan liikenneministeriö on ilmoittanut syyksi kansallisen turvallisuuden Venäjän hyökkäyssodan jälkeen.

Liikenneministeri Timo Harakan (sd.) mukaan Yandex-yhtiö on Suomessa erityistarkkailussa.

Venäjällä valtiovallan kytkös maan yrityskenttään on vahva. Siksi ei yllätäkään, että Yangon taustayhtiön Yandexin epäillään tekevän yhteistyötä Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n kanssa. On täten mahdollista, että venäläisillä tiedustelupalveluilla on pääsy myös suomalaisten Yango-käyttäjien asiakastietoihin.

Viron pääministeri Kaja Kallaksen mukaan ”Yandexin toiminnan kieltäminen antaa selkeän signaalin, että Venäjän erikoispalvelujen kanssa yhteistyötä tekevillä yrityksillä ei ole sijaa Virossa. Olemme myös ehdottaneet Euroopan unionille Yandexin asettamista pakotteiden kohteeksi”.

Sormien pyörittelemisellä hallitus tavoittelee sinisilmäisyyden maailmanennätystä. Suomen on kiellettävä Yangon toiminta ja edistettävä Yandexin asettamista EU:n pakotelistalle yhdessä Baltian maiden kanssa. Raakalaismaista hyökkäyssotaa käyvän Venäjän tiedustelupalvelu FSB:lle ei ole ensimmäistäkään syytä luovuttaa enempää tietoja.

Hallituksen onkin päätettävä, kielletäänkö Yandexin ja Yango-taksin toiminta, ja jos kyllä, niin millä aikataululla ja mitä toimenpiteitä hallitus tulee tekemään tilanteen korjaamiseksi? Ja jos toimintaa ei kielletä, niin mitkä Suomen juridiikkaan ja turvallisuuteen liittyvät arviot eroavat Viron, Latvian ja Liettuan tekemistä johtopäätöksistä?

Edit 3.12.2022 klo 12.26 Blogissa todettiin aiemmin, että myös Liettua olisi kieltänyt sovelluksen. Tekstiä on tarkennettu Yangolta saadun palautteen jälken tältä osin niin, että Liettua on pyrkinyt rajoittamaan applikaation lataamista Apple Storesta ja Google Playsta kansalliseen turvallisuuteen vedoten.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
› Uutissyöte aiheesta
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)