Vuoto paljasti: Kreml tarvitsee epätoivoisesti uusia sotilaita

Alueellisen värväyshankkeen pelätään kärjistävän kriittiseksi kuvailtua työvoimapulaa.
Donetskin separatistihallinnon joukkoja etulinjassa. Kuvakaappaus Venäjän puolustusministeriön videolta.
Donetskin separatistihallinnon joukkoja etulinjassa. Kuvakaappaus Venäjän puolustusministeriön videolta.

Venäjän presidentti Vladimir Putinin kerrotaan antaneen tukensa helmikuussa maan sotilasjohdon suunnitelmalle, jonka myötä asevoimiin pyrittäisiin värväämään 400 000 uutta sotilasta vuoden 2023 aikana.

Tavoite olisi määrä saavuttaa ilman uutta liikekannallepanokierrosta mahdollisten levottomuuksien välttämiseksi. Vastuu hankkeesta on siirretty alueellisille johtajille, minkä lisäksi uusia sotilaita pyritään haalimaan vankiloista.

Vuodettujen Yhdysvaltain tiedusteluasiakirjojen perusteella massiivinen värväyshanke on herättänyt huolta Kremlissä ja paikallishallinnossa, sillä sen pelätään kärjistävän Venäjän kriittiseksi kuvailtua työvoimapulaa. Viime syksyn liikekannallepanon yhteydessä jopa yli miljoona venäläistä pakeni ulkomaille.

Washington Post -lehden mukaan Kremlin suunnitelmaa käsittelevä osio oli keskustiedustelupalvelu CIA:n päivittäisten tiedusteluraporttien joukossa. Tiedot pohjautuivat signaalitiedusteluun eli kaapattuihin Venäjän sotilasjohdon viesteihin.

Ukrainaan sijoitettujen venäläisyksiköiden arvioidaan kärsineen mittavia tappioita talven taisteluissa. Ne tarvitsisivat pikaisesti täydennysjoukkoja ennen odotettua Ukrainan vastahyökkäystä, johon on koottu ainakin 12 uutta prikaatia.

Vuodetuissa tiedusteluasiakirjoissa Venäjän kokonaistappioiksi arvioidaan 189 500–223 000 sotilasta kaatuneina, haavoittuneina ja sotavankeina. Noin 43 000 venäläissotilaan uskotaan kuolleen.

Ukraina rajavartiolaitoksen yksikkö aiheutti venäläisille kovia tappioita.
Mark Galeotti uskoo Kremlin hakevan ratkaisua Ukrainan sotaan vuonna 2027.
Hyökkääjä kasvattaa nopeasti ohjustuotantoaan samaan aikaan, kun Ukrainan ilmapuolustus on kovilla, arvioi Henri Vanhanen.
Mainos