Vuoden lämpöennätys taas rikki

Kouvolassa Utin havaintoasemalla lämpötila kohosi 27,6 asteeseen.
Pyöräilijä Tokoinrannassa Helsingissä auringonpaisteisena päivänä 16. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Pyöräilijä Tokoinrannassa Helsingissä auringonpaisteisena päivänä 16. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Vuoden lämpöennätys rikkoutui jälleen kerran eilen torstaina, kertoo Foreca.

Kuluvan vuoden toistaiseksi korkein lämpötila mitattiin torstaina Kouvolassa Utin havaintoasemalla, missä lämpötila kohosi 27,6 asteeseen.

27 asteen lämpötila mitattiin myös Porvoossa. Usealla paikkakunnalla Kaakkois- ja Etelä-Suomessa sekä paikoin lännessä on ollut 26 asteen lämpötiloja.

Edellinen vuoden korkein lämpötila oli keskiviikkona Ylivieskassa mitattu 26,5 astetta.

Sää jatkuu lämpimänä vielä viikonlopun aikana. Sunnuntain kuluessa sää kuitenkin viilenee pohjoisesta alkaen. Maanantaina hellettä ei enää esiinny ja ylimmät lämpötilat ovat etelässä 20 asteen vaiheilla.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Mainos