Vuoden 67. hellepäivä – ennätys taas rikki

Poikkeuksellinen helleputki jatkuu.
Syyskuu on alkanut poikkeuksellisen kesäisissä merkeissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG
Syyskuu on alkanut poikkeuksellisen kesäisissä merkeissä. LEHTIKUVA / MIKKO STIG

Syyskuun helleputki jatkuu, Ilmatieteen laitos kertoo viestipalvelu X:ssä. Tänään perjantaina hellettä mitattiin Rauman Pyynpään ja Mikkelin lentoaseman havaintoasemilla.

Hellelukemalla tarkoitetaan vähintään 25,1 celsiusasteen lämpötilaa.

Samalla hellelukemien rikkoutuminen perjantaina tarkoittaa sitä, että kaikkien aikojen helle-ennätys meni jälleen rikki.

– Tämä on kuluvan vuoden 67. hellepäivä, mikä on uusi ennätys.

Sää jatkuu Ilmatieteen laitoksen mukaan viikonloppuna yhä lämpimänä ja pääosin poutaisena.

Edellinen helle-ennätys tehtiin eilen, jolloin mitattiin vuoden 66. hellepäivä. Aiempi ennätys, 65 hellepäivää, oli vuodelta 2002.

Tuulivaroitus on annettu useisiin maakuntiin.
Vanhan ajan talvi on mahdollinen.
Perjantaina päivällä sadekuuroja tulee eniten maan etelä- ja länsiosassa.
Mainos