Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Antonio Costa ja komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen tervehtivät Ukrainan presidenttiä Brysselissä. / AFP / LEHTIKUVA / NICOLAS TUCAT

Volodymyr Zelenskyi kiitti Eurooppaa: Lähetitte vahvan viestin

Ukrainan presidentti osallistuu EU-maiden ylimääräiseen huippukokoukseen Brysselissä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Euroopan unionin maiden johtajat ovat kokoontuneet ylimääräiseen huippukokoukseen Brysseliin käsittelemään maanosan puolustusta ja Ukrainan tukemista.

Taustalla on Yhdysvaltain äkillisesti muuttunut linja ja päätös keskeyttää aseapu Ukrainalle.

Paikalle kutsuttu Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kiitti Euroopan maiden johtajia Ukrainalle osoitetusta vahvasta tuesta.

– Pysyitte tukenamme koko tänä aikana ja viime viikolla. Emme ole yksin, eivätkä nämä ole vain sanoja, vaan tunnemme sen. Lähetitte vahvan viestin Ukrainan kansalle, ja he arvostavat sitä, Volodymyr Zelenskyi totesi saavuttuaan paikalle.

Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyenin mukaan kyseessä on merkittävä hetki koko Euroopalle. Hän sanoi, että nykyisessä tilanteessa on oltava valmiina tekemään poikkeuksellisia toimenpiteitä.

– Euroopan on tuettava Ukrainaa, jotta se voi suojella itseään. Ja ajaa kestävää ja oikeudenmukaista rauhaa, von der Leyen sanoi.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kehotti vahvistamaan Euroopan puolustusta Venäjän luoman uhkan vuoksi.

– Tarvitsemme Euroopalle selkeän vision siitä, että viiden tai kymmenen vuoden kuluessa olemme vahva sotilaallinen voima, eurooppalainen Naton pilari, Orpo totesi.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)