Voimakas ukkosrintama saapuu Suomeen Venäjältä

Kuuroihin voi liittyä myös voimakkaita puuskia ja rankkaa sadetta.
Ukkosta ja paikoin rankkaa sadetta on luvassa myös perjantaina. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA
Ukkosta ja paikoin rankkaa sadetta on luvassa myös perjantaina. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Ukkoset ovat saapumassa Kaakkois-Suomen ylle, kertoo Ilmatieteen laitos.

– Ukkoset alkavat aktivoitua jo kaakossa, minne saapumassa Venäjän puolelta ukkossoluja noin kello 11 aikaan, Ilmatieteen laitos kirjoittaa viestipalvelu X:ssä.

Kuuroihin voi paikoin liittyä myös voimakkaita puuskia ja rankkaa sadetta.

Päivityksen ohella Ilmatieteen laitos julkaisi tutkakuvan saderintaman tilanteesta puoli yhdentoista aikaan aamupäivästä. Voimakkaat kuurot olivat silloin Viipurin yllä.

Ilmatieteen laitoksen eilisen sääennusteen mukaan sade- ja ukkoskuuroja on odotettavissa yleisemmin iltapäivällä. Kuurot voivat olla paikoin rankkoja ja salamointi voi olla runsasta. Kuurot ovat suhteellisen hidasliikkeisiä ja ne voivat jonoutua, joten niihin liittyy ukkospuuskariskin lisäksi myös rankkasateiden riski. Paikoin voi esiintyä myös suuria rakeita.

Ukkosta ja paikoin rankkaa sadetta on luvassa myös perjantaina etenkin maan eteläosassa.

Ukkosrintaman on ennustettu tänään liikkuvan Suomen yli.
Ukkoskuuroja esiintyy tänään sunnuntaina maan etelä- ja keskiosissa.
Sadekuuroalue liikkuu päivän mittaan lännestä itään.
Mainos