Miljardööri Elon Musk omistaa viestipalvelu-X:än, joka tunnettiin aiemmin nimellä Twitter.
Moni suuryritys lopetti mainostamisen X-palvelussa Muskin julkaistua marraskuussa juutalaisvastaiseksi katsotun viestin. Myöhemmin Musk on myös julkisesti ärähtänyt mainostajille kirosanojen saattelemana. Osassa tapauksista hän on esimerkiksi viitannut suoraan yhtiöiden toimitusjohtajiin.
BBC:n mukaan on mahdollista, että X ajautuu konkurssiin mainostajien kaikottua.
– Ei tarvitse olla sosiaalisen median asiantuntija ymmärtääkseen ja tietääkseen, että julkinen ja henkilökohtainen hyökkääminen X:n laskuja maksavia mainostajia ja yrityksiä kohtaan ei ole hyväksi liiketoiminnalle, sanoo Insider Intelligencen pääanalytikko Jasmine Enberg.
Musk osti Twitterin viime vuonna 44 miljardilla dollarilla. BBC:n mukaan yhtiön tuloista noin 90 prosenttia tuli mainonnasta. Mainostuloja tuli vuonna 2022 noin 4 miljardia dollaria. Tänä vuonna luvun on ennakoitu laskevan 1,9 miljardiin dollariin.
– Jos yhtiö epäonnistuu, se epäonnistuu mainostajien boikotin vuoksi. Tämä ajaisi yhtiön konkurssiin, Musk sanoi BBC:n haastattelussa viime keskiviikkona.
X:n konkurssi on BBC:n mukaan täysin mahdollinen, sillä yhtiöllä on kaksi suurta menoerää. Ensimmäinen on henkilöstökulut, vaikkakin Musk on jo irtisanonut X:ltä tuhansia työntekijöitä. Toinen suuri kulu on lainat, jotka Musk on ottanut yhtiön ostamista varten. Lainojen korot ovat noin 1,2 miljardia vuodessa.
Välttääkseen konkurssin Muskin tulisi sijoittaa yritykseen lisää tai neuvotella pankkien kanssa pienemmistä koroista. X:n konkurssi vaikuttaisi myös Muskin maineeseen yrittäjänä.
X:n tuleekin etsiä uusia mahdollisia tulovirtoja. Musk esimerkiksi lanseerasi uuden ääni- ja videopuhelupalvelun, jossa voi muun muassa striimata pelejä.
Muskin tavoitteena on, että X:stä ”tulee kaiken kattava sovellus”, jossa onnistuu kaikki pikaviestittelystä verkkomaksuihin.