Vladimir Putinista leviää taas sankarivideoita – voivat olla vastaus viiveeseen

Videoilla presidentti puhuu puhelimeen ja saa käsiinsä papereita.
Kuvakaappaus Pavel Zarubinin jakamalta videolta. / TELEGRAM
Kuvakaappaus Pavel Zarubinin jakamalta videolta. / TELEGRAM

Venäjä presidentti Vladimir Putinilla kesti huomattavan pitkään ennen kuin hän tuli julkisuuteen sen jälkeen, kun terrori-isku Moskovassa surmasi yli 130 ihmistä.

Sunnuntaina Venäjän valtion televisiokanava Rossija 1:n ankkuri Pavel Zarubin jakaa Telegram-kanavallaan kahta videota, joista kertoo, että ”kukaan ei ole nähnyt tätä aikaisemmin”. Zarubinin saatesanojen mukaan videoilla nähdään presidentti Putin työssään aluksi vain joitakin minuutteja sen jälkeen, kun terrori-isku Moskovan Crocus-keskukseen on tapahtunut.

Asiasta kertova itsenäinen The Insider huomauttaa, että kun Putin saa käsiinsä asiakirjoja, videolla kuullaan sujahtava ääniefekti. The Insider kertaa, että yksittäinen videokuvaaja on sattunut mystisesti olemaan kuvaamassa presidenttiä juuri terrori-iskun tapahtuessa ja onnistunut yksin kuvaamaan presidenttiä useista eri kuvakulmista. Käytännössä The Insider viestii, että tapahtunut on mahdotonta ja videoiden jakelulla yritetään liennyttää hämmennystä siitä kuinka kauan kesti, ennen kuin presidentti puhui kansalaisilleen iskun tapahduttua.

Kun Moskovan terrori-isku perjantaina tapahtui, Venäjän liittovaltion tv-kanavat eivät muuttaneet ohjelmistoaan hyvään toviin, vaikka maailmalla tapahtunutta uutisoitiin jo. Rossija 1 -kanava esitti The Voice -viihdeohjelmaa. Presidentti Putinin tiedottaja Dmitri Peskov rajoitti omat kommenttinsa siihen, että presidenttiä oli kuulemma informoitu.

Puoli yksi lauantain vastaisena yönä, noin kuusi tuntia terrori-iskun käynnistymisen jälkeen, uutistoimisto Ria Novostin etusivulle Rutubessa eli Venäjän Youtubessa ilmestyi tieto pian käynnistyvästä suorasta lähetyksestä. Lähetys oli otsikoitu ”Presidentti Vladimir Putinin vetoomus terrori-iskuun liittyen”, mutta lähetystä ei koskaan tullut. Myöhemmin Vedomosti-lehti kertoi, että tieto Putinin puheesta oli ennenaikainen.

Lopulta Putin piti puheensa terrori-iskuun liittyen 19 tuntia iskun jälkeen.

Viivästys on herättänyt huomiota paitsi venäläisissä kommentaattoreissa, myös maailmalla. Toimittaja ja tutkija Andrei Kolesnikov vertasi lauantaina New Times -lehdessä Putinin mykkyyttä siihen, kun ydinsukellusvene Kursk upposi mukanaan 118 miehistön jäsentä vuonna 2000 ja siihen, kun tšetšeenit kaappasivat kokonaisen koulun Beslanissa vuonna 2004.

 

 

Aeroflot-konsernin ulkopuolisissa yhtiöissä tilanne on vieläkin huonompi.
Venäjä laajentaa Karjalassa prikaatteja divisiooniksi, muodostaa uuden tykistöprikaatin ja rakentaa uuden varuskunnan.
Venäjä testaa, missä kulkee lännen sietokyky, Jarno Limnell toteaa.
Mainos