Venäjä-asiantuntija Aleksander Baunovin mukaan Iranin ja Israelin konflikti tarjoaa Venäjälle lyhyen aikavälin hyötyjä, mutta pitkällä aikavälillä ja laajemmin tarkasteltuna tilanne on kuitenkin Venäjälle haitallinen, kertoo riippumaton venäläismedia Meduza.
Iranin ja Israelin välinen tilanne työntää Venäjän ja Ukrainan välistä sotaa sivummalle. Sotiva Venäjä hyötyy asiantuntijan mukaan kaikesta maailmanlaajuisesta väkivallasta ja epäjärjestyksestä taustasta riippumatta.
– Kaikki voimankäyttö maailmassa peittää Venäjän toimet ja auttaa viemään huomion pois Ukrainan tapahtumista. Moskova käyttää aggressiivisesti muiden syntejä peitelläkseen omiaan.
Haitat ovat kuitenkin suuremmat kuin ”naamioinnista” saatu hyöty.
Huomioitavaa on, että Iran on tärkeä ideologinen liittolainen Venäjälle. Sen vihamielisyys länttä kohtaan perustuu Baunovin mukaan samankaltaiseen perustaan kuin Venäjän. Venäjällä myös arvostetaan, että valtion oikeudet ovat yksilön oikeuksia korkeammat ja hallituksella on täysi valta kansalaisiinsa.
Ukrainan sodan myötä aiempi epäluulo Irania kohtaan on kääntynyt myös osin ”pakonkin sanelemaksi” syvemmäksi liittolaisuudeksi. Iranin hallinto on yksi niistä, jotka ovat liian tärkeitä Venäjälle kaatuakseen.
Venäjän kannalta tilannetta monimutkaistaa se, että Iranin vastustajat eivät kuitenkaan tällä hetkellä ole Venäjän pahimpia vihollisia. Esimerkiksi suhde Yhdysvaltoihin on Trumpin kaudella kääntynyt myönteisemmäksi.
Konflikti vaikuttaa lisäksi siihen, millaisena Venäjä näyttäytyy. Venäjä on esittänyt halunsa toimia tilanteessa sovittelijana, mutta Venäjää ei kuitenkaan tarvita, eikä sitä nähdä uskottavana toimijana. Baunov näkee siinä venäjän vaikutusvallan heikkouden ja globaalin painoarvon laskun.
Moskovan rooli konfliktien sovittelussa on historiallisesti ollut vahva, ja Venäjällä esiintyy kollektiivinen muisto menneestä suuruudesta ja tarinoista siitä, kuinka yksi Moskovan huuto riitti pysäyttämään aggressiiviset toimet sen liittolaisia vastaan Lähi-idässä.
Venäjällä ei kuitenkaan ole nyt ”varaa” uhkavaatimuksiin tai väliintuloon.
– Venäjä kokee painetta päästä mukaan kuvioon, mutta näyttäytyy lähinnä turhana toimijana.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on esimerkiksi todennut Venäjän sovittelua koskevien tarjousten osalta, että ”sovittele ensin kotona.”