Verkkouutiset

Ukrainalaisia joukkoja Donetskissa. LEHTIKUVA / AFP

Vladimir Putin lähti tykinruoka-linjalle – sotatieteiden tohtorilta havainto

Yhdysvaltalaisarvion mukaan venäläisiä olisi kaatunut tai haavoittunut jo yli 200000.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Aalto-yliopiston kyberturvallisuuden työelämäprofessori, sotatieteiden tohtori Jarno Limnéll pitää Venäjän tappioita Ukrainassa valtavan suurina. Yhdysvaltalaisviranomaisten arvioiden mukaan venäläisiä on kaatunut tai haavoittunut sodassa jo yli 200 000, kun Ukrainan pääesikunta taas puhuu noin 130 000 kaatuneesta venäläisestä.

– Se on valtava luku. Kertoo sodan järjettömyydestä ja (Venäjän presidentti Vladimir) Putinin ”tykinruoka-ajattelusta”, Limnéll arvioi yhteisöpalvelu Twitterissä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Ukrainalaiset sotilaat ovat kertoneet venäläisten käyttäneen monissa taisteluissa suoranaiseksi ”ihmisaalloiksi” kuvattua taktiikkaa. Etulinjassa taistelee paljon kehnosti koulutettuja ja varustettuja reserviläisiä ja Wagnerin riveihin Venäjän vankiloista värvättyjä vankeja.

Venäjän uskotaan valmistelevan myös uutta liikekannallepanoa, johon saatetaan käskeä juuri asepalveluksensa päättäneitä. Limnéllin arvion mukaan Venäjän heikko sotamenestys, kurjistuva talous sekä tappioiden lisääntyminen aiheuttavat kasvavaa kuohuntaa Venäjän sisällä, vaikka se pyritäänkin estämään voimakeinoin ja propagandalla.

– Tappiot kasvavat uuden liikekannallepanon myötä. Loputtomasti kotirintama ei tätä hyväksy vaan kääntyy Kremliä vastaan.

 

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)