Presidentti Vladimir Putin ilmoitti syyskuun alussa Venäjän vallanneen Svjatohirskin kaupungin Ukrainan itäosissa, vaikka kaupunki oli todellisuudessa Ukrainan hallussa.
Putin sanoi Kirgisian Biškekissä, että Venäjän joukot olivat vallanneet edeltäneen kuukauden aikana 14 asutuskeskusta ja Svjatohirskin vain päivää aiemmin. Hän kuvaili saamaansa tietoa rintamatilanteesta varsin objektiiviseksi.
Väite osoittautui nopeasti perättömäksi. Ukrainan 3. armeijakunnan komentaja, prikaatikenraali Andrii Biletskyi julkaisi 7. syyskuuta videon, jolla hän esiintyi Svjatohirskin keskustassa. Hänen mukaansa kaupunki oli Ukrainan 60. mekanisoidun prikaatin hallussa ja käytännössä Ukrainan selusta-aluetta.
Amerikkalainen ISW-tutkimuslaitos arvioi paikkakunnan sijaitsevan vähintään noin 20 kilometrin päässä rintamasta.
Telegraph-lehti nostaa videollaan tapauksen esimerkiksi siitä, kuinka Ukrainan samaan aikaan toteuttama vastahyökkäys ja Venäjän oman komentoketjun ongelmat saattoivat vääristää Kremlin käsitystä Lymanin rintaman tapahtumista.
Ukraina vahvisti vasta syyskuun puolivälissä toteuttaneensa Lymanin pohjoispuolella Vivaldi-nimistä vastahyökkäystä. Biletskyin mukaan operaation ensimmäisessä vaiheessa ukrainalaisjoukot olivat puhdistaneet venäläisistä soluttautujista tai vallanneet takaisin yhteensä 85 neliökilometriä.
Kremlin suunnitelma romuttui
Operaatiosta kerrottiin julkisuuteen poikkeuksellisen vähän. Ukraina onnistui hävittämään Lymanin pohjoispuolelle muodostuneen ulokkeen rintamalinjassa, mikä vaikeutti Moskovan suunnitelmaa kiertää Ukrainan Donetskin alueen keskeinen linnoitettu kaupunkivyöhyke pohjoisen kautta.
Svjatohirskilla on suunnitelmassa merkitystä sijaintinsa vuoksi. Sen kautta Venäjä olisi voinut pyrkiä Lymaniin ja edelleen kohti Slavjanskin, Kramatorskin, Druzhkivkan ja Kostjantynivkan muodostamaa puolustusvyöhykettä.
Vivaldi-operaation eteneminen on tehnyt Venäjän suunnitteleman laajan saartoliikkeen pohjoisen haaran käytännössä toteuttamiskelvottomaksi.
Telegraphin mukaan yksi selitys Putinin virheelliselle ilmoitukselle voi olla Venäjän armeijan sisäinen raportointikulttuuri, jossa epäonnistumisista tai saavuttamatta jääneistä tavoitteista ei haluta kertoa ylemmille johtoportaille.
Samaa ongelmaa ovat arvostelleet venäläiset sotabloggaajat, jotka ovat puhuneet niin sanotuista ”kauniista raporteista”, joissa rintamatilannetta esitetään todellista myönteisempänä.
Sotabloggaajat ovat varoittaneet väärien tietojen aiheuttavan myös sotilaallisia ongelmia, jos yksiköt tekevät suunnitelmia virheellisen tilannekuvan perusteella.
Tapauksen ajoitus oli Venäjälle kiusallinen myös siksi, että CIA johtaja John Ratcliffe oli vieraillut Moskovassa vain päiviä aiemmin. Washington Postin mukaan Ratcliffe välitti venäläisille tiedustelujohtajille arvion, jonka mukaan Venäjän asema sodassa oli heikkenemässä ja Moskovan kannattaisi palata neuvotteluihin.
Vivaldi-operaatio jatkuu Ukrainan mukaan edelleen.
LUE MYÖS:
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee (VU 21.9.2026)