Tallinnassa The Telegraphille puhunut Viron ulkomaantiedustelun johtaja Kaupo Rosin arvioi, että tyytymättömyys Ukrainan sotaan kasvaa Venäjällä tavallisista kansalaisista aina oligarkkeihin asti. Hänen mukaansa ratkaisevaa Vladimir Putinin tulevaisuuden kannalta on kuitenkin se, mitä ajattelevat ihmiset, joilla on käytössään rahaa, aseita ja tietoa.
Rosin ei näe Venäjällä tällä hetkellä merkkejä kaduilta alkavasta vallankumouksesta. Venäjän valtaeliitin parissa ajattelu on hänen mukaansa silti muuttunut.
– Näissä piireissä ei enää puhuta täydellisestä voitosta. Ihmiset keskustelevat erilaisista vaihtoehdoista ja ennen kaikkea siitä, miten tämä sota voitaisiin päättää asianmukaisella tavalla, Rosin sanoo.
Hän varoittaa, ettei mahdollinen muutos välttämättä etenisi hitaasti tai olisi nähtävissä pitkään etukäteen.
– Jos Venäjällä jokin muuttuu, se tapahtuu hyvin nopeasti ja yllättää meidät kaikki. Se olisi yhdessä yössä tapahtuva asia, jos niin koskaan käy.
Rosin nostaa esimerkiksi Wagner-johtaja Jevgeni Prigožinin lyhyen juhannuskapinan vuonna 2023. Se hänen mukaansa osoitti, kuinka näennäisen vahva autoritaarinen järjestelmä voi olla sisältä yllättävän heikko.
Putinilla vain huonoja vaihtoehtoja
Rosinin mukaan Putinin ongelmana on, että sekä sodan jatkaminen että sen lopettaminen sisältävät hänelle merkittäviä riskejä.
Sodan jatkaminen kasvattaa Venäjän tappioita, taloudellisia ongelmia ja sisäisiä jännitteitä. Tämä voisi Rosinin mukaan jossain vaiheessa vaikuttaa myös Putinin poliittiseen tulevaisuuteen, jos hänen ympärillään päädyttäisiin ajattelemaan, että Venäjän olisi parempi jatkaa ilman häntä.
Sodan pysäyttäminen taas sisältäisi Putinille vaaran siitä, että hän näyttäisi heikolta. Rosin kuvaa Venäjän olevan tällä hetkellä objektiivisesti erittäin vaikeassa tilanteessa ja arvioi erityisesti talouselämän vaikuttajien ja osan oligarkeista ymmärtävän sen.
Tiedustelujohtajan mukaan Venäjän tappiot taistelukentällä ylittävät uusien sotilaiden värväysmäärät. Samaan aikaan talous kärsii sodasta ja Ukrainan pitkän kantaman iskuista öljyinfrastruktuuriin. Rosin arvioi Venäjän budjettialijäämän voivan nousta tänä vuonna noin kymmeneen biljoonaan ruplaan eli 100 miljardiin euroon.
Kreml voi joutua paikkaamaan vajetta veronkorotuksilla sekä vaatimalla lisää rahaa yrityksiltä ja oligarkeilta. Rosinin mukaan tämä kasvattaisi osaltaan tyytymättömyyttä hallintoon.
Uuden liikekannallepanon mahdollisuus kasvaa
Putinin seuraava vaikea ratkaisu voi liittyä liikekannallepanoon, jonka mahdollisuudet Rosin arvioi tällä hetkellä 50–50:ksi. Hänen mukaansa venäläisessä yhteiskunnassa puhutaan jo laajalti siitä, että uusi liikekannallepano olisi tulossa. Järjestelmä on hänen mukaansa valmis, mutta päätöstä ei ole vielä tehty.
Rosin ei samalla pidä Venäjän tavanomaista sotilaallista hyökkäystä Nato-maahan lähitulevaisuudessa todennäköisenä. Hänen arvionsa mukaan Putin ymmärtää edelleen Naton viidennen artiklan olevan voimassa.
Pidemmällä aikavälillä tilanne riippuu Rosinin mukaan pitkälti lännestä. Jos Eurooppa jatkaa puolustukseen panostamista, tukee Ukrainaa ja pitää Yhdysvallat sitoutuneena Natoon, Venäjän hyökkäys voidaan hänen mukaansa estää uskottavalla pelotteella.
Jos lännen oma puolustus ja yhtenäisyys sen sijaan heikkenevät, Kreml saattaa arvioida tilanteen uudelleen.