Viron parlamenttiin pyrkivä suomalainen Ylelle: Viro ohittaa Suomen elintason

Virolaisilla on Joakim Heleniuksen mukaan suomalaisia dynaamisempi ote valtion ja talouden kehitykseen.
Tallinnan vanhaa kaupunkia. PIXABAY
Tallinnan vanhaa kaupunkia. PIXABAY

Viron parlamenttiin pyrkivä suomalainen Joakim Helenius uskoo Ylen haastattelussa, että Viro tulee ohittamaan Suomen elintason.

Vielä maiden elintasoissa on eroa, mutta hän uskoo eron kuroutuvan umpeen. Viron kansalaisuuden viime vuonna saaneen Heleniuksen mielestä Virossa moni asia on jo nyt Suomea paremmin.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Suomessa ihmiset ovat tottuneet olemassa olevaan systeemiin. Tottuneet siihen, että ammattiliitot lakkoilevat, että valtion maksamat tuet ovat hyvinkin avokätisiä. Virolaisilla on paljon dynaamisempi asenne valtion ja talouden kehitykseen.

Hän sanoo Ylelle, että Suomi ei pysty ylläpitämään nykyistä hyvinvointivaltiota enää pitkään. Siitä huolimatta kukaan ei kyseenalaista sitä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Virossa ollaan vielä rakentamassa niitä systeemejä, kun Suomessa tullaan piakkoin vaiheeseen, jossa on tarpeen purkaa niitä. Ja se purkaminen on aina hyvin paljon kivuliaampaa kuin uusien rakentaminen.

Helenius uskoo virolaisten ymmärtävän, että suomalaisen elintason saavuttaminen vaatii uhrauksia.

– Virossa ei ole ammattiliittoja, ei ainakaan varteenotettavia. Se on Viron talouden kannalta erinomaisen hyvä asia. Talousstruktuurit Virossa ovat hyvin paljon dynaamisempia kuin Suomessa, hän sanoo Ylelle.

EU:n ulkoasiainedustaja pitää USA:n presidentin puheita epäoikeudenmukaisina.
Ruotsalaisyhtiö on tiettävästi hankkeen taustalla.
Mainos