Viron pääministeri Kristen Michal vetoaa Britanniaan ja pyytä maata olemaan hylkäämättä liittolaisiaan Itä-Euroopassa. The Telegraphin haastattelussa Michal sanoo, ettei Ukrainan tukeminen ja Hormuzinsalmen jännitteinen tilanne saa merkitä Naton itäsiiven jättämistä puolustuskyvyttömäksi.
Viroon on sijoitettu noin tuhat brittisotilasta. Joidenkin arvioiden mukaan Britannia joutuisi merkittävästi vähentämään läsnäoloaan maassa, mikäli britit mahdollisen tulitauon jälkeen osallistuvat Ukrainassa järjestettävän rauhanturvaoperaatioon.
Michal uskoo Viron toiveen tulleen Lontoossa kuulluksi.
– Sanoisin, että minulla on tunne siitä, että viesti on ymmärretty.
Puolustusliiton tulevaisuuteen Michal suhtautuu kuitenkin toiveikkaasti, Telegraphin mukaan poikkeus Nato-johtajien joukossa. Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump on viime aikoina toistuvasti arvostellut liittoumaa, väläyttäen jopa Yhdysvaltojen mahdollista eroa Natosta. Erimielisyyksistä huolimatta Michal ei kuitenkaan usko Yhdysvaltojen olevan aikeissa hylätä Natoa ja Eurooppaa.
– Kyllä, ymmärrämme, että, jonkinlaista poliittista keskustelua käydään aina, mutta sotilaallisella puolella yhteistyö toimii, Viron pääministeri vakuuttaa.
Vaikka esimerkiksi Yhdysvaltojen ulko- ja turvallisuuspoliittiset prioriteetit voivatkin vaihtua ja läsnäoloa vähentyä, ei se Michalin mukaan kuitenkaan merkitse Naton loppua. Michal peräänkuuluttaa nyt uutta ”narratiivia” keskusteluun Naton jäsenmaiden puolustusmenojen nostamisesta. Viro panostaa puolustukseen kansallisen etunsa vuoksi, ei Donald Trumpin vaatimuksesta, hän sanoo. Puolustukseen ja turvallisuuteen kuuluu panostaa ”oman ja kansan edun vuoksi, ei kenenkään muun”.