Virolainen veteraanipoliitikko ja professori emerita Marju Lauristin (sd.) kirjoittaa Eesti Päevalehdessä, että Venäjän täysimittainen hyökkäys Ukrainaan on Itä-Euroopalle muistutus menneisyyden hirveyksistä. Pelko Ukrainan hylätyksi joutumisesta kumpuaa siitä, kuinka länsivallat hylkäsivät Baltian ja Puolan tasavallat toisen maailmansodan aikana.
Virossa Lauristin on hyvin arvostettu ja yksi merkittävimmistä yhteiskunnallisista mielipidevaikuttajista.
Suomessa Lauristin muistettaneen Viron itsenäisyyden palauttamiseen johtaneen niin sanotun laulavan vallankumouksen keskeisenä vaikuttajana ja itsenäisyyttä ajaneen Viron kansanrintaman (vir. Rahvarinne) toisena johtajana Edgar Savisaaren rinnalla
– Ukrainan sota kiskoi auki stalinismin ja Neuvostoliiton miehityksellä alla kärsineiden ihmisten muistot koko Itä-Euroopassa, myös Virossa. Sen takia tämä onkin meille toisen maailmansodan jatkosota, jossa Venäjä toteuttaa avoimesti ja häpeämättä välillä takaiskun saaneita valloitushalujaan, kirjoittaa Lauristin.
Virossa ja muissa neuvostohallinnosta eli käytännössä venäläisvallasta kärsineissä maissa on monesti turhauduttu länsieurooppalaisten kyvyttömyyteen ymmärtää ja tajuta näiden maiden kokemuksia.
Tapansa mukaisesti Lauristin kehottaa virolaisia näkemään asian myös toisen osapuolen kannalta.
– Valitettavasti tämä rinnastus [neuvostovallasta ja nyky-Venäjästä] ei ole yhtä itsestään selvää niille kansoille, jotka näkivät Venäjässä toisen maailmansodan aikaisen ja myös sen jälkeisen ajan liittolaisen [Adolf] Hitlerin vastaisessa taistelussa. Ukrainan tuen varmistamiseksi meidän tulee osata nähdä maailma myös heidän silmillään, ikään kuin heidän perspektiivistään, jossa kolonialismi ja imperialismi yhdistyvät Venäjän sijaan Yhdysvaltoihin.
Virolla on ollut ja on jatkossakin runsaasti työsarkaa.
– Virolaispoliitikkojen tehtävä on tuoda lännen ja koko maailman tietoisuuteen Venäjän 20. ja 21. vuosisadalla tekemien ihmisoikeuksien vastaisten rikosten lista koko laajuudessaan ja rankaisemattomuudessaan, ja osoittaa Ukrainassa tapahtuvan olevan todiste Venäjän ulkopolitiikan jatkuvuudesta aina [Vjatšeslav] Molotovista [Sergei] Lavroviin.
Lauristin kirjoittaa, että jo aiemmin Baltian maat ja Puola tekivät valistustyötä europarlamentissa. Yhdysvalloissa sovjetologit eli Neuvostoliiton-tutkijat ja pakolaisjärjestöt ovat selvitystyötä tehneet vuosia
– Vaikutus olisi suurempi, jos Venäjän kansanmurharikosten ja valtiollisen terrorisen pitkä historia oltaisiin jo aiemmin käsitelty maailmanlaajuisena uhkana eikä Itä-Euroopan historian yksittäistapauksena.
Holodomor tuntemattomampi kuin holokausti
Akateemisen uransa sosiologina ja viestintätutkijana tehneen Lauristinin mukaan populaarikulttuurilla on ollut vaikutuksensa siihen, miksi Venäjän kansanmurhapolitiikan pitkää linjaa ei ole käsitelty.
– Valitettavasti GULAGista, stalinistisesta kansanmurhajulmuudesta Venäjän pikkukansoja vastaan, Ukrainan holodomorista ja Baltian asukkaiden kyydityksistä ei ole tehty yhtä vaikuttavia suurta yleisöä emotionaalisesti koskettavia taide-, elokuva- ja musiikkiteoksia kuin holokaustista.
Lauristinin mukaan ilman tällaisia kulttuuri- ja taideteoksia ” hyvinvoivien länsimaiden tavallinen kansalainen ei ymmärrä näiden historiallisten kokemusten yleisinhimillistä merkitystä”.
– Kun ymmärretään, kuinka samanlaisia ukrainalaiseen kansallisuuteen kohdistuva putinilainen kansanmurha, stalinistisen järjestelmän rikokset ja Euroopan kansojen toisen maailmansodan aikana kokema hitleriläinen väkivalta ovat, tulee se olemaan merkittävin argumentti, joka motivoi demokraattisia maita tukemaan Ukrainaa Venäjän aggression torjumiseksi.
Kyse ei ole ainoastaan Ukrainasta, vaan laajemmista elämäntapaan ja suurempiin arvoihin liittyvistä kysymyksistä.
– Koko demokraattisen maailman tulisi ymmärtää, että kyseessä ei ole ainoastaan taistelu Ukrainasta, vaan yhteinen taistelu demokraattiselle yksilönvapaudelle perustuvan länsimaisen yhteiskuntajärjestyksen puolustamiseksi, jotta voimme estää ihmisoikeuksista ja demokraattisista säännöistä piittaamattomia totalitaarisia valtioita määräämästä koko ihmiskunnan kohtaloa tällä vuosituhannella.
Lauristin huomauttaa, että taistelun tavoite ei ole ”alueellinen vaan poliittinen.”
– Ukraina saavuttaa voiton yhdessä vapautta perusarvona kunnioittavan demokraattisen maailman kanssa vasta sitten, kun Venäjä luopuu kokonaan omista valloitussuunnitelmistaan sekä tunnustaa ehdoitta Ukrainan suvereenin kansallisvaltion ja ukrainalaisten oikeuden valita vapaasti oma valtiojärjestyksensä ja kansainväliset liittolaisensa, kirjoittaa Lauristin ja jatkaa:
– Jos tätä selvyyttä ei ole, voivat alkaa puheet ”kansanmurhaväsymyksestä” ja tarpeesta löytää sodan lopettamiseksi uusi eurooppalainen strategia, joka mahdollistaisi sopimuksen [Vladimir] Putinin kanssa.
