Viime yö oli kylmä

Ankaraa hallaa esiintyi eteläistä Suomea myöten.
Aurinko paistaa Helsingissä koleassa säässä helatorstaina 9. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER
Aurinko paistaa Helsingissä koleassa säässä helatorstaina 9. toukokuuta 2024. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Viime yönä ankaraa hallaa esiintyi eteläistä Suomea myöten, kertoo Foreca viestipalvelu X:ssä.

Myös Ahvenanmaalla halla oli ankaraa.

– Ahvenanmaan Jomalassa lämpötila laski maan pinnalla -6,5 asteeseen.

– Tulevana yönä kasvit kannattaa suojata varsinkin maan keski- ja pohjoisosassa, Foreca suosittaa.

Forecan Sääpedian mukaan halla tarkoittaa tilaa, jossa kasvukauden aikana maanpinnalla mitattu lämpötila on pakkasen puolella. Ankarassa hallassa pakkasta on yli neljä astetta.

Maanpinta kylmenee säteilyjäähtymisen seurauksena voimakkaammin kuin yllä oleva ilmakerros. Tämän vuoksi maanpinta voi olla useamman asteen kylmempi kuin yläpuolella oleva ilma.

Lämpöaallossa paahtuva Pariisi rakentaa valtavaa kaukokylmäverkkoa, joka nojaa Seine-joen veteen.
Loppuviikolla lämmin ilmamassa väistyy Suomen yltä.
Tukalat olot Budapestin lentokentällä voivat jopa vaarantaa lentoturvallisuutta, sanovat työntekijät.
Mainos