Verkkouutiset

Euroseteleitä. PIXABAY

”Viime vaalikausi oli pohjanoteeraus”

Kansanedustajan jakama kaavio osoittaa edellisen hallituksen epäonnistuneen tavoitteissaan.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimo on jakanut viestipalvelu X:ssä kaavion edellisen eli Sanna Marinin (sd.) hallituksen (2019-2023) talouspolitiikan tavoitteista ja toteutumista vuodelle 2023.

Kaaviosta ilmenee, että Marinin hallituksen tavoitteena oli rajata julkisyhteisöjen velka 57,1 prosenttiin bruttokansantulosta. Todellisuudessa velkaantumisaste nousi peräti 75,5 prosenttiin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Luvut havainnollistavat myös sen, että hallitus epäonnistui muissakin tavoitteissaan. Marinin hallitus epäonnistui esimerkiksi työllisyysasteen nostamisessa tavoittelemaansa 75 prosenttiin. Sen sijaan työttömyysaste nousi merkittävästi tavoiteltua korkeammaksi.

– Tässä syy minkä takia uudistukset Suomeen ovat ehdottoman tärkeitä. Vihervasemmistolaisten spinnauksesta huolimatta viime vaalikausi oli pohjanoteeraus, Wallinheimo kirjoittaa.

– Nyt tämä [Petteri Orpon (kok.)] hallitus ei aio peruutella toimissaan vaan aikoo viedä niitä määrätietoisesti eteenpäin. Sitä Suomi nyt tarvitsee, hän jatkaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)