Euroopan parlamentti äänesti viime viikolla kannoistaan yhteen kauden tärkeimmistä lainsäädännöistä, kriittisiä raaka-aineita koskevaan asetukseen. Esitys sai laajan tuen äänin 515-34. Tavoitteena asetuksessa on parantaa EU:n kilpailukykyä ja omavaraisuutta, vähentää byrokratiaa, lisätä innovaatioita, tukea pk-yrityksiä ja tutkimusta. Erittäin kannatettavia tavoitteita.
Tarve vauhdittaa kriittisten raaka-aineiden louhintaa, jalostusta ja kierrätystä Euroopassa on käynyt aivan ilmeiseksi. Viimeistään Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan on osoittanut sen, kuinka vaarallista on olla riippuvainen yksittäisestä toimittajasta kriittisissä toiminnoissa. Nyt Euroopan vihreä ja digitaalinen siirtymä ovat lähes täysin kolmansien maiden, erityisesti Kiinan varassa. Hankintakanavia on monipuolistettava.
Suomessa kritiikkiä on nostattanut tulevan lain vaatimus nopeuttaa strategisten kaivoshankkeiden lupakäsittelyä kahteen vuoteen. Sen on pelätty laskevan ympäristönormeja ja avaavan Suomen kansainvälisten kaivosyhtiöiden temmellyskentäksi – ei nyt sentään! Suomen omat kaivoslainsäädännöt ja ympäristövaatimukset pysyvät edelleen voimassa, ja niiden mukaan toimitaan. Määräaika koskisi vain strategiseksi määritettyjä hankkeita. Suomen omissa käsissä olisi veto-oikeuden kautta päätös siitä, mitkä tällaisia hankkeita ovat. Kahden vuoden määräaikaan ei laskettaisi mukaan ympäristövaikutusten arviointia, kuntakaavoitusta eikä muutoksenhakuaikoja.
Vaatimus prosessien tehostamisesta sinänsä on tarpeen. Kaivostoiminnan aloittaminen vaatii Suomessa tyypillisesti 6-8 hyvin mittavaa lupaa, joista lähes kaikista vastaa eri viranomainen. Sujuvoittamisen varaa on, ja tätä Suomenkin hallitus aivan oikein omassa ohjelmassaan tavoittelee.
On vaikea ymmärtää, että eniten kaivostoimintaa näyttävät vastustavan samat tahot, jotka kiivaimmin vaativat nopeaa ja täyttä siirtymää sähköautoihin. Tämä on sukua edellisten vuosikymmenten ”sähkö tulee töpselistä”-ajattelulle. On vastuutonta ajaa vihreää siirtymää ja pyrkiä samalla ulkoistamaan siitä koituvat haitat kolmansiin maihin. Tällä hetkellä valtaosa eurooppalaisten käyttämistä raaka-aineista louhitaan ja jalostetaan työolojen ja ympäristönsuojelun kannalta varsin kyseenalaisissa oloissa. Ei tämä ole millään mittapuulla vihreää, kestävää tai vastuullista.
Vaikka vaihtoehtoisia materiaaleja ja kierrätystä pyritään nyt tuntuvasti vauhdittamaan, se ei poista raaka-aineiden tarvetta. Komission arvion mukaan EU tarvitsee pelkästään sähköautojen akkuja ja sähkön varastointia varten litiumia vuoteen 2030 mennessä 18 kertaa nykyistä enemmän, ja vuoteen 2050 mennessä jopa 60 kertaa nykyistä enemmän. Digitalisaatio kilpailee näistä samoista mineraaleista. Myös puolustusteollisuuden voimakas kasvu lisää raaka-aineiden kysyntää entisestään.
Euroopan on otettava suurempi vastuu koko tuotannon arvoketjusta, myös haitoista. Meillä on osaamista ja teknologiaa, jolla näitä haittoja voidaan minimoida ja torjua. Uudessa säädöksessä on asetettu tavoitteeksi louhia vuonna 2030 jopa 10 prosenttia EU:n tarvitsemista strategisista raaka-aineista Euroopan omissa kaivoksissa. Tavoite on kova, kun tällä hetkellä osuus on vain muutaman prosentin luokkaa ja samaan aikaan tarve kasvaa moninkertaiseksi.
Pelkkä louhinta ei toki riitä, vaan samaan aikaan vähintään 40 prosenttia pitäisi myös jalostaa EU-alueella ja kierrätysmateriaalin osuus nostaa 15 prosenttiin. Jatkossa minkään kolmannen maan osuus yksittäisen strategisen raaka-aineen toimituksista ei saisi enää ylittää 65 prosenttia. EU-parlamentin kannassa näihin ajetaan vielä korotuksia.
On hyvä että Suomen hallitusohjelmassa mineraalistrategian laatiminen on vahvasti mukana. Vihreä siirtymä on Suomelle mahdollisuus, joka tulee hyödyntää.
