Verkkouutiset

Vihjasiko Vladimir Putin Suomesta? Puheessa erikoinen maininta toisen maailmansodan ”rikoksista”

Venäjän diktaattori sanoi, ettei ole halunnut pilata suhteita puhumalla Leningradin saarrosta.
Kasperi Summanen
Kasperi Summanen
Kasperi Summanen on Verkkouutisten ja Nykypäivän päätoimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäjän diktaattori Vladimir Putin esitti Leningradin saarron murtamisen 80-vuotisjuhlassa Pietarissa pitämässään puheessa syytöksen, jonka voi tulkita viitanneen myös Suomeen.

Veteraaneja tavannut Putin puhui Venäjän valtion median mukaan Venäjää vastaan toisessa maailmansodassa sotineista ”monikansallisista joukoista”. Putin totesi monien Euroopan maiden osallistuneen Leningradin saartoon ja tehneen siellä rikoksia.

– Emme ole puhuneet tästä koskaan aiemmin tietyn suvaitsevaisuuden takia, ja jotta emme pilaisi suhteitamme moniin maihin, Putin sanoi.

– Tätä ei myöskään tapahtunut vain Leningradissa, Leningradin rintamalla. Tätä tapahtui kaikkialla, hän jatkoi.

Venäläistutkijat ovat olleet sillä kannalla, että Suomi osallistui aktiivisesti Leningradin saartoon. Venäläiset tuomioistuimet ovat myös hiljattain katsoneet saarron ”kansanmurhaksi”, johon siihen osallistuneet maat syyllistyivät.

Valtavirran tulkinnan mukaan Suomi ei taas taipunut saksalaisten vaatimuksiin sulkea kaupungin saartorengasta ja pysäytti etenemisensä Karjalankannakselle. Suomalaisjoukot eivät myöskään tulittaneet kaupunkia tai suostuneet hyökkäämään sinne saksalaisten vaatimuksista huolimatta. Suomi siis olisi pikemminkin tukenut saartoa kuin osallistunut siihen aktiivisesti. Suomalaishistorioitsijat ovat kuitenkin esittäneet toisenkinlaisia tulkintoja.

Toisen maailmansodan vaihtoehtoisen historiankirjoituksen ympärille on rakennettu Vladimir Putinin Venäjällä jo vuosien ajan suoranaista kulttia. Tämä on näkynyt vahvasti myös Venäjän Ukrainaan liittyvässä sotapropagandassa.

Moskova on jo pitkään viritellyt toisen maailmansodan aikaisia tapahtumia osaksi Suomen vastaista propagandaansa. Myös Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov esitti tänään tällaisia vihjauksia lehdistötilaisuudessaan. Verkkouutiset kertoo asiasta lisää alta löytyvässä jutussa.

LUE MYÖS:
Sergei Lavrovilta raju purkaus Suomen Nato-jäsenyydestä: Suomalaisten pitäisi muistaa historia
Sergei Lavrov: Stalinin syyttäminen on hyökkäys historiaamme vastaan
”Venäjän toiminta on saanut absurdeja muotoja” (VU16.5.2020)
Asiantuntija: Venäjä vääristelee historiaa räikeästi (VU 20.7.2019)

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)