Liikenneturva on julkaissut jutun alla olevan videon, jolla varoitetaan ajoneuvon kuljettajan näkökentän katvealueista. Liikenneturvan mukaan monen onnettomuuden taustalla on inhimillinen havaintovirhe: kuljettaja ei ole nähnyt lähestyvää kävelijää, pyöräilijää tai muuta liikkujaa − tai on havainnut tämän liian myöhään.
Henkilöautoilla ajaville on tuttu auton etupilarin peittämä ”kuollut kulma”. Kuorma-autoissa ja muissa isommissa ajoneuvoissa katve ulottuu myös suoraan ajoneuvon eteen. Etäisyys vaikuttaa myös takana: ohjaamosta ei näe aivan yhdistelmän taakse hivuttautuneita ajoneuvoja tai ihmisiä. Katveeseen jää myös ajoneuvon oikea sivu ja etukulma, mikä lisää riskejä etenkin oikealle kääntyessä.
Video havainnollistaa katvealueita nimenomaan raskaan kaluston kuljettajan näkökulmasta. Pysäyttävällä videolla näkyy, kuinka kolme lähellä ajoneuvon keulaa olevaa hahmoa peittyvät täysin kuljettajan näkökentästä.
− Monella voi olla se ajatus, että korkealta ohjaamosta näkee hyvin, ja katveet voivat tulla yllätyksenä. Ohjaamosta on hyvät näkymät, mutta ei ihan kaikkialle. Esimerkiksi jos et itse näe kuljettajaa, hänkään ei todennäköisesti näe sinua, sanoo Liikenneturvan koulutusohjaaja Toni Vuoristo.
− Katveet edellyttävät kuljettajalta erityistä tarkkaavaisuutta kaistaa vaihdettaessa, oikealle käännyttäessä, liikkeelle lähdettäessä sekä peruutettaessa. Etenkin taajamissa onnettomuuksia ehkäistään tarkkailemalla aktiivisesti ympäristöä ja ennakoimalla muiden tienkäyttäjien toimintaa. Sekä luonnollisesti toimimalla ennakoitavasti itsekin, hän lisää.
Ison yhdistelmän ohjaamosta näkee hyvin, mutta kuolleeseen kulmaan häviää herkästi ihminen tai ajoneuvo. #Katveet edellyttävät kuljettajalta erityistä valppautta mm. kaistaa vaihdettaessa, oikealle käännyttäessä, liikkeelle lähdettäessä & peruutettaessa: https://t.co/McbC90K86i pic.twitter.com/6Rm5A9KihZ
— Liikenneturva (@Liikenneturva) February 25, 2019





