Verovinkki: Matkakorvaukset verotta toissijaiselle työpaikalle

Jos työntekijä työskentelee kahdella tai useammalla paikkakunnalla olevissa työnantajan toimipaikoissa, työnantaja voi maksaa matkakorvaukset ja majoituksen verovapaasti ns. toissijaiselle työpaikalle tehdyistä matkoista, kertoo Veronmaksajain Keskusliiton verovinkki.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Matkakorvaukset voidaan maksaa esimerkiksi, kun työntekijä tekee työtä keskimäärin kolmena päivänä viikossa kotipaikkakunnallaan ja työskentelee lisäksi kahtena päivänä viikossa saman työnantajan toisessa toimipisteessä toisella paikkakunnalla.

Ensin täytyy selvittää, kumpi työntekopaikka on työntekijän ensisijainen ja kumpi toissijainen työpaikka. Matkakustannusten korvaus kodin ja ensisijaisen työpaikan välillä on työntekijän veronalaista tuloa eikä sitä voi korvata verovapaasti.

Työpaikan ensi- tai toissijaisuuden ratkaisee kokonaisarviointi, jossa otetaan huomioon muun muassa työntekijän vakituisen asunnon sijaintipaikka, kummassa työpaikassa pääasiassa työskennellään ja minkälaisia tehtäviä niissä suoritetaan. Toissijaisen työpaikan täytyy sijaita eri paikkakunnalla kuin ensisijaisen. Se voi olla myös työnantajan intressipiiriin, kuten samaan konserniin, kuuluvan yhtiön toimipaikka.

Työnantaja voi korvata matkakustannukset toissijaiselle työpaikalle ja kohtuulliset majoittumiskustannukset. Majoittumiskustannusten korvauksena voidaan maksaa esimerkiksi kohtuullinen hotellihuoneen hinta tai asunnon vuokra. Päivärahaa ei voida maksaa verovapaasti näiltä matkoilta, koska ne eivät ole tilapäisiä työmatkoja.

Jos työnantaja ei korvaa matka- ja majoittumiskustannuksia, voi työntekijä vähentää nämä kustannukset verotuksessaan tulonhankkimiskuluina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)