Sanna Marinin (sd) hallituksen talouslinja oli: velkaa pitää ottaa kasvun luomiseksi, koska korkoa velalle ei tarvitse maksaa, eikä velkaa tarvitse maksaa takaisin. Tuloksena oli velkaantumisen lisääntymisen lisäksi kova inflaatio, sen seurauksena ennätyksellinen reaaliansioiden lasku ja lopuksi taantuma.
Samat poliitikot esittävät nyt, että leikata ei saa ja velan kasvun hillitseminen tapahtuu veroja kiristämällä. Tämän politiikan seurauksena olisi taantuman syveneminen ja velkaantumiskehityksen kiihtyminen.
Nyt onkin kysymys siitä, jatkammeko Argentiinan ja Venezuelan vasemmistopopulistien talousopeilla vai luotammeko taloustieteeseen. Marinillehan oli aivan uutta ja vastustettavaa, että keskuspankit nostavat korkoja inflaatiota hillitäkseen.
Suomessa suuri osa veroista on jo niin korkealla, että niitä ei voi kiristää. Jos niitä nostetaan, vähentävät ne työntekoa ja yrittämistä ja siten veron tuottoa. Muiden maiden verotasot ovat aina hyvä vertailukohta.
Suomen kokonaisveroaste on Veronmaksajien kansainvälisen verovertailun 2023 mukaan kehittyneiden maiden neljänneksi korkein. Palkansaajan tulovero on meillä lähes kaikilla tulotasoilla muiden maiden yläpuolella. Palkansaaja maksaa 49 000 euron vuosituloista meillä veroa 31,3 prosenttia, Ruotsissa 25,9 prosenttia ja Virossa 21,3 prosenttia.
Innovatiivinen, yritteliäs, talouskasvua luova henkilö helposti muuttaa naapurimaihin, ellei jopa Texasiin, jossa veroprosentti samalla tulolla on kahdeksan prosenttia. Hallituksen raippaveron rajan nosto 150 000 euroon vuodessa estää juuri hyvätuloisten innovaattoreiden pakoa maasta.
Tuloverossa on myös se ongelma, että sitä ei ole yhteensovitettu tulonsiirtojen ja sosiaaliperusteisten maksujen kanssa yhteen. Tulonsiirrot ulottuvat myös varsin korkealle tasolle. Asumistukea saa yksinäinen aina 25 000 euron vuosituloille asti ja kahden lapsen ja kahden aikuisen perhe 60 000 euron tuloille asti. Jos tuloveroa nostetaan, työnteko suhteessa sosiaaliturvaan käy yhä useammin kannattamattomaksi.
20 prosentin yritysvero on Suomessa hieman eurooppalaisen keskiarvon alapuolella. Mutta toisaalta veropohja Suomessa on laajempi kuin useimmissa muissa maissa. Suomen suurin ongelma ovat vähäiset investoinnit. Veroprosentin nosto merkitsisi yritysten investointien omarahoituksen heikkenemistä ja heikentäisi ulkomaisten kiinnostusta investoida Suomeen.
Erityisesti listaamattomien yhtiöiden osinkojen verotuksen kiristystä on vaadittu. Kaikissa maissa pienten yhtiöiden verotus on lievempää kuin suurten konsernien. Yhteen kertaan verotettua pääomatuloa vastaava yhtiön ja osingonsaajan vero edellyttää muun muassa vahvaa tasetta. Tämä on estänyt lama-aikoina pienyrityksiä ajautumasta konkurssiin.
Pääomaveroprosentti on Suomessa pohjoismaisella tasolla. Pääoma on liikkuvaa ja kokemuksesta tiedämme, että omistuksen siirtäminen toiseen maahan on hyvin helppoa, ihmisoikeus ja EU:n vapaan liikkuvuuden perusperiaate.
Yleishyödyllisten yhteisöjen pääomatulot voidaan toki muuttaa verovapaista verollisiksi. Se kuitenkin merkitsisi samalla leikkausta tutkimuksen ja kulttuurin rahoitukseen. Se voisi myös kannustaa ay-liikettä yhä voimakkaimpiin poliittisiin lakkoihin.
Jos talouden kehitystä ei haluta vaarantaa, on korotukset suunnattava kulutusveroihin ja kiinteistöveroon.
Kiinteistövero on kuitenkin ongelmallinen. Se tarkoittaa kahdenkertaista verotusta, kun sekä omaisuuden tuottoa että omistusta verotetaan. Korkea kiinteistövero voi tarkoittaa konfiskatorista verotusta. Nyt maapohjalle asetettu 1,3 prosentin vero tarkoittaa sitä, että valtio saa omaisuudesta 77 vuodessa sen arvon itselleen. Näin kiinteistöveronkin määrässä on enimmäisraja. Tuoton verotus yhdessä kiinteistöveron kanssa ei saa merkitä, että omistaja vähitellen menettää kiinteistön verottajalle.
Kulutusverojen tuotto pääministeri Petteri Orpon (kok.) hallituksen kaudella vähenee erityisesti autoilun muutoksen johdosta. Fossiilinen liikenne on Suomessa ollut muita maita tuottoisampi lypsylehmä. Siksi onkin luonnollista, että jos verotusta käytetään tasapainotuskeinona, silloin täytyy pitää huolta siitä, että kulutusverojen tuotto ei pienene.
Arvonlisävero on muissa pohjoismaissa 25 prosenttia, maailman huipputasoa. Jos yleiseen arvonlisäveroon tehtäisiin prosentin korotus, tuottaisi se runsaat 600 miljoonaa euroa. Samalla meillä voisi olla vain yksi alempi verokanta 15 prosentissa. Se toisi runsaat 250 miljoonaa euroa. Näiden korotusten jälkeen olisimme tilanteessa, että arvonlisäveron nostaminen ei enää jatkossa olisi käytettävissä.
Muita kulutusveroja voi aina yrittää hieman korottaa. Helpointa olisi nostaa kuluttajien sähköveroa autoiluun liittyvien verotuottojen laskiessa. Teollisuuden sähköveron korottaminen on mahdollista vain tilanteessa, jossa teollisuuden kilpailukyky on poikkeuksellisen hyvä. Sähkön hinta veroineen ei saa olla niin korkea, että se estää investoinnit. Viinankin verotusta voi kiristää. Sen ainakin lisää Tallinnan matkailua.
Uusia veroja voi aina yrittää keksiä. Terveysverot ja ympäristöverot ovat hyviä, koska niitä on helppo nimen vuoksi poliittisesti markkinoida. Ympäristöverot fossiiliveroina meillä on otettu täysimääräisesti käyttöön. Makkara- läski- ja lihaveroja voi ihmisten holhousta haluava anti-liberaali henkilö innoissaan keksiä, mutta niiden tuotoilla ei juurikaan velkakriisiä ratkaista.
Lopputuloksena voi todeta, että verotuksella voidaan vain hyvin rajatusti ratkaista nykyisen velkakehityksen tasapainottaminen. Kasvavan velkakriisin syy on, että yhteiskunnan menot kasvavat nopeasti. Siksi lisätasapainottamistoimet pitää ensisijaisesti löytää valtion menojen kasvu pysäyttämällä.
