”Veronmaksajista ei voi tehdä ammattiliittojen jäsenhankinnan maksumiehiä”

Ville Kaunisto pitää verovähennysoikeuden tuplaamista absurdina ehdotuksena.
Eduskuntatalo lokakuussa 2026 kuvattuna. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN
Eduskuntatalo lokakuussa 2026 kuvattuna. LEHTIKUVA / EMMI KORHONEN

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Ville Kaunisto ottaa kantaa vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan ehdotukseen tuplata ammattiliittojen jäsenmaksun verovähennysoikeus.

Kaunisto pitää ehdotusta absurdina.

– Koskela haluaa, että liiton jäsen voisi vähentää verotuksessaan kaksinkertaisen summan siihen nähden, mitä hän on jäsenyydestään maksanut. Verovähennystä saisi siis myös kulusta, jota ei ole edes syntynyt. Miksi muiden veronmaksajien pitäisi kustantaa tällainen ylimääräinen etu, Kaunisto sanoo kokoomuksen tiedotteessa.

Kaunisto korostaa, että jokaisella on oikeus kuulua ammattiliittoon ja arvioida itse jäsenyyden hyödyt. Hänen mukaansa liittojen tehtävä on vakuuttaa ihmiset jäsenyyden kannattavuudesta omalla toiminnallaan.

– Ammattiliiton jäsenyys on jokaisen oma valinta. Koskelan esityksessä veronmaksajat kuitenkin valjastettaisiin liittojen jäsenhankinnan maksumiehiksi. Myös liittoon kuulumaton työntekijä osallistuisi toisen liittojäsenyyden tukemiseen.

Kaunisto muistuttaa, että aiemman jäsenmaksuvähennyksen hintaluokka oli henkilöverotuksessa noin 170 miljoonaa euroa vuodessa.

– Koskela haluaa palauttaa vähennyksen vielä aiempaa suurempana tilanteessa, jossa julkista taloutta on välttämätöntä vahvistaa.

Video

Hänen mukaansa vasemmistoliitto tarjoaa kyllä vaihtoehdon hallituksen politiikalle, mutta julkisen talouden kannalta täysin vastuuttoman sellaisen.

– Kun pitäisi löytää keinot velkaantumisen hillitsemiseen, Koskela tarjoaa lisää verotukea ja vielä tuplana. Mistä rahat otetaan? Mitä veroja kiristetään tai mistä palveluista leikataan tämän lupauksen maksamiseksi?

Kauniston mukaan työntekijän toimeentuloa pitää vahvistaa tavalla, joka kohtelee työntekijöitä tasapuolisesti.

– Kokoomus haluaa, että työnteosta jää enemmän rahaa käteen riippumatta siitä, kuuluuko työntekijä ammattiliittoon. Koskela haluaa rakentaa ylimääräisen veroedun liiton jäsenkortin varaan, hän sanoo.

–Suomen taloutta ei tasapainoteta lupaamalla omille eturyhmille aina lisää muiden laskuun, Kaunisto lisää.

Kokoomusedustajat painottavat, että tekoälyä tulee käyttää suomalaisten hyväksi.
Kokoomusnuorten puheenjohtaja haluaa Ylen julkisuuslain piiriin vastustuksesta huolimatta.
Minja Koskelan mukaan muutos vahvistaisi neuvottelukulttuuria.
Mainos