Verkkouutiset

Venäläiset ilmiantavat vimmalla toisiaan kuin Stalinin aikaan, kohteina jopa lapsia

Täysipäiväinen massailmiantaja sanoo seuraavansa upseerivaarinsa jalanjälkiä.
Heikki Hakala
Heikki Hakala
Heikki Hakala on ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan erikoistunut toimittaja.
Extra
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ilmiantokulttuuri, joka näytti kuolleen stalinismin myötä, on saksalaistutkija Oxana Schmiesin mukaan jälleen voimissaan Vladimir Putinin Venäjällä. Putinin aloitettua helmikuussa 2022 täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan, venäläiset ovat hänen mukaansa ilmiantaneet ”sotilaallista erikoisoperaatiota” vastustavia, Ukrainaa tukevia ja ihmisoikeuksia puolustavia maanmiehiään kaiken aikaa hanakammin.

Schmies kertoo Kremlin panostavan paljon siihen, että ilmiannetut henkilöt saadaan asetettua syytteeseen ja tuomittua rangaistuksiin. Venäjän federaation hallinto- ja rikoslakeihin on säädetty lukuisia uusia pykäliä, joiden pääasiasiallisena tarkoituksena on lisätä erimielisiin kohdistuvaa sortoa.

– Eräs kokopäiväinen ilmiantaja, kolmikymppinen taloudellisesti riippumaton nainen, jonka Mediazona on tunnistanut, on tehnyt yli 900 ilmiantoa kansalaisista – myös Ukrainassa antautuneista venäläissotilaista. Pitkissä kirjallisissa vastauksissaan nainen selittää oppineensa taidon isoisältään, eläkkeellä olevalta armeijan upseerilta, tohtori Schmies sanoo Center for European Policy Analysis -ajatushautomon julkaisemassa artikkelissa.

Jopa koululaisia on ilmiannettu. Tunnetuin tapaus on luultavasti 12-vuotias Maša Moskaleva, joka joutui huostaan otetuksi, kun opettaja oli ilmiantanut hänet oppitunnilla piirtämänsä sodanvastaisen kuvan perusteella.

Yksinomaan Venäjän valtiolliselle mediavalvontaviranomaiselle tehtiin vuonna 2022 noin 300 000 ilmiantoa, Schmies toteaa.

”Lapsille opetetaan, että sota on hyvä asia”

Paluu stalinistiseen ilmiantokulttuuriin johtuu Oxana Schmiesin mukaan pohjimmiltaan siitä, että venäläinen yhteiskunta ei ole kyennyt riittävästi käsittelemään omaa historiaansa.
– Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisinä kolmena vuosikymmenenä ei ole tunnustettu, että Venäjän julistama imperialistinen suuruus lepää valtion vihollisiksi väitettyjen miljoonien kidutettujen ja murhattujen venäläisten ja muiden Neuvostoliiton kansalaisten luiden päällä, hän sanoo.

Vladimir Putinin hallinto ei voinut hänen mukaansa sietää nyttemmin kiellettyä Memorial-järjestöä, joka 1990-luvulla muun muassa 1990-luvulla paljasti 6 241:n Neuvostoliiton turvallisuuspalvelu NKVD:n teloittaman ihmisen joukkohaudan lähellä Suomen rajaa.

– Putin ja hänen kätyrinsä ovat sittemmin tehneet kaikkensa, jotta Josif Stalinin uhrit häivytettäisiin ja unohdettaisiin jälleen kerran, Schmies toteaa.

– Nyt lapsille opetetaan kouluissa, että sota on hyvä asia, ja kaikki viittaukset Ukrainaan poistetaan koulukirjoista.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Viikon suosituimmat videot

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)