Vuonna 2014 Venäjä teki disinformaatiosta aseen ja informaatiosodasta kansainvälisen. Ukraine Today on valinnut alla olevalle videokoosteelleen vuoden 2014 Top 5 väärää uutista, joita Venäjä kierrätti tiedotusvälineissään ja maailmalla. Niitä riitti erityisesti Krimin valloituksen jälkeen.
Sijalle 5 valittiin monipuolinen ja monikasvoinen Maria Tsipko. Hän esiintyi lukuisissa eri rooleissa eri tv-kanavilla. Venäläisten kohtelua usein itkien eri kaupungeissa valittanut nainen sai ukrainalaisilta jo keväällä näyttelytyöstä Oscarin.
Sijalla 4 on uutisjuttu, jonka mukaan Ukrainan kansalliskaartilaiset saavat palkkiokseen kukin maapalan ja kaksi orjaa. Kertoja sanoi olevansa kylän päällikkö, mutta ei ollutkaan.
Pronssitilan vei uutisraportti amerikkalaispojan yllättymisestä kotonaan. Videota oli leikattu niin, että poika näytti ilahtuneen, kun vanhemmat olivat tapetoineet hänen huoneensa homopornolla. Todellisuudessa kyse oli huoneen seinälle tuodusta monsteriautojulisteesta.
Hopeatilan feikkijutuissa sai venäläistelevision uutisjuttu, jonka mukaan ukrainalaishävittäjä olisi ampunut alas MH17-matkustajakoneen.
Ykköseksi nousi heinäkuinen uutisraportti, jonka mukaan ukrainalaissotilaat olisivat Slovjanskin vapauttamisen jälkeen ristiinnaulinneet pienen pojan torilla. Myöhemmin tv-kanava tunnusti, ettei ollut mitään todisteita äidin kertomuksesta.