Kun Venäjän sota Ukrainaa vastaan siirtyy viidenteen vuoteensa, sitä ylläpitävä talous on muuttunut tavoilla, joita on ehkä jopa mahdotonta perua ilman uutta kriisiä. Näin kirjoittaa Carnegie-ajatushautomon Venäjän ja Euraasian tutkimuskeskuksessa työskentelevä Alexandra Prokopenko Economist-lehdessä.
– Lännessä odotetaan yhä Venäjän talouden romahtamista. Sitä ei tapahdu. Mutta se ei myöskään toivu, hän jatkaa.
Prokopenkon mukaan Kreml-johtoinen talous on ajautunut siihen, mitä vuorikiipeilyssä sanotaan kuolemanvyöhykkeeksi: kun ihmiskeho 8000 metrin korkeudessa alkaa kuluttaa itseään nopeammin kuin se ehtii korjautua.
Talous on jumissa tilanteessa, jota voisi kuvata negatiiviseksi tasapainoksi: se pysyy koossa samalla, kun se tasaisesti tuhoaa omaa tulevaa kapasiteettiaan. Vientitulot laskevat, eikä talouden heikkous mahdollista budjettivajeiden paikkaamista lisäverotuloilla. Talous kasvoi vuonna 2025 vain prosentin. Tämän vuoden ennuste on vielä huonompi.
Prokopenko kuvailee, että Venäjän talous on ikään kuin jakautunut kahteen ”aineenvaihduntajärjestelmään”. Ensimmäinen koostuu sotilaallisista ja sotilaalliseen toimintaan kytkeytyvistä aloista – elintärkeistä elimistä, joille veri virtaa etusijalla. Nämä sektorit kasvavat, palkkaavat ja investoivat. Ne saavat ensisijaisen pääsyn työvoimaan, pääomaan ja tuontiin.
Toinen järjestelmä sisältää kaiken muun: yksityiset yritykset, pienyritykset, kuluttajateollisuuden. Ne ovat ”kylmään jätettyjä raajoja”. Venäjän koko valmistava teollisuus on kasvanut kolmen viime vuoden aikana peräti 18,3 prosenttia. Mutta käytännössä koko kasvu ja enemmänkin on Prokopenkon mukaan tullut sotilaalliselta sektorilta.
Uuden rakenteen vaarallisin piirre on sen käyttämä polttoaine. Venäjän talous toimii nyt sen varassa, että budjettisiirrot puolustusteollisuudelle synnyttävät palkkoja ja taloudellista aktiivisuutta. Julkisen talouden varoja ohjataan tuotantoon, joka on tarkoitettu tuhoutumaan sodassa.
– Keho polttaa omaa lihaskudostaan energiaksi, tiivistää Prokopenko, joka on Venäjän keskuspankin entinen neuvonantaja ja sittemmin paennut maasta.
Kyse ei ole suhdannevaihtelusta, jonka raha- tai finanssipolitiikka voisi korjata. Taantuma on kuin väsymys, josta toivutaan levolla. Venäjän tila sen sijaan muistuttaa vuoristotautia: mitä pidempään korkeudessa viivytään, sitä pahemmaksi tila käy, levosta riippumatta, Prokopenko analysoi.
Hän jatkaa tarkastelemalla, mitä ”vuorelta laskeutuminen vaatisi”. Puolustussektori vastaa nyt noin kahdeksaa prosenttia bruttokansantuotteesta.
Siirtyminen pois sotataloudesta ilman kriisiä edellyttäisi viiden ehdon yhtäaikaista täyttymistä: uskottavia turvallisuustakuita, jotka vastaavat Kremlin uhkakäsityksiä; laajamittaista joukkojen kotiuttamista ja toimivia uudelleenkoulutusohjelmia; vähintään osittaista pakotteiden purkamista teknologian saannin turvaamiseksi; puolustushankintojen perusteellista uudistamista siten, että tehokkuus asetetaan etusijalle; sekä elinvoimaista pienten ja keskisuurten yritysten kenttää, joka kykenee hyödyntämään vapautuvia resursseja ja vauhdittamaan innovaatioita.
– Todennäköisyys, että kaikki nämä toteutuvat yhtä aikaa, on lähes nolla, toteaa Prokopenko.
Taloudellinen paine ei aina johda kompromissiin
Öljyn hinta lisää painetta. Venäjän öljy- ja kaasutulot romahtivat tammikuussa vuodentakaiseen verrattuna hieman alle 400 miljardiin ruplaan.
Energiahinnoissa näkyvä heikkous ei kuitenkaan ole ensisijaisesti Venäjän tarina. Se heijastaa Kiinan deflatorista hidastumista, Euroopan pysähtyneisyyttä ja Yhdysvaltojen kauppasotia. Venäjä kärsii suhteessa enemmän, mutta muutkin öljyvaltiot kärsivät.
– Globaali konteksti luo vääristyneen kannustinjärjestelmän. Taloustieteen mukaan rapautuvien olosuhteiden pitäisi työntää Kremliä sodan lopettamisen suuntaan. Rationaalinen toimija, jonka kustannukset kasvavat, etsii ulospääsyä. Mutta [presidentti] Vladimir Putin ei katso vain omaa happimittariaan. Hän tarkkailee myös muita kiipeilijöitä, Prokopenko luonnehtii.
– Putin näkee asian näin: Eurooppa kamppailee oman rakenteellisen kriisinsä kanssa, poliittisesti hajanaisena ja kyvyttömänä sopimaan strategisista kysymyksistä. Ukraina on uupunut ja riippuvainen läntisestä tuesta, joka heilahtelee vaalikausittain. Kansainvälisessä taloudessa moni haukkoo henkeään ja pelkää kriisiä.
Prokopenko toteaa, että jos Putin näkee myös kilpailijoidensa heikkenevän ja uskoo sietävänsä tilannetta heitä pitempään, laskelmat muuttuvat.
– Taloudellinen paine, jonka pitäisi johtaa kompromissiin, vahvistaakin sitkeyttä.
On vielä syvempi taso. Venäjän eliitissä – ei vain Kremlissä – vallitsee Prokopenkon mukaan lähes yksimielinen käsitys, että riippumatta sodan lopputuloksesta lännen perimmäinen tavoite on Venäjän strateginen patoaminen ja sen kehityspotentiaalin pysyvä rajoittaminen.
– Tätä uskomusta on vaikea kumota. Länsimaiden päättäjät puhuvat avoimesti Venäjän patoamisesta.
Jos molemmat osapuolet ennakoivat pysyvän vastakkainasettelun jatkuvan, ne toimivat sen mukaan.
– Venäjän halu jatkaa sotaa kasvavista kustannuksista huolimatta on rationaalinen näiden odotusten valossa. On järkevää jatkaa taistelua ja toivoa, että jokin muuttuu: että länsiliittouma hajoaa, että Ukraina uupuu, että [presidentti] Donald Trumpin prioriteetit vaihtuvat, Prokopenko sanoo.
Venäjä kykenee hänen mukaansa todennäköisesti jatkamaan sotaa vielä pitkään. Mutta yksikään kiipeilijä ei pysy kuolemanvyöhykkeellä elossa loputtomiin – eikä jokainen laskeutumista yrittävä selviä siitä.
– Kremlin näkökulmasta taloudellisen tuhon välttäminen edellyttää vähintään sodan lopettamista. Sekään ei takaa toipumista. Jokainen lisävuosi tällä korkeudella kasvattaa systeemisiä riskejä: finanssikriisin, institutionaalisen romahduksen tai niin vakavan vaurion riskiä, ettei mikään sodanjälkeinen politiikka voi sitä korjata.
Prokopenkon mukaan länsimaisten päättäjien olisi mietittävä, millainen Venäjä nousee esiin, kun siirtyminen pois sotataloudesta viimein alkaa – ja onko kenelläkään suunnitelmaa sitä varten.
LUE MYÖS:
”Venäjän talous tuo mieleen Neuvostoliiton viimeiset vuodet”