Moskovan Kreml. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Venäjällä pudottiin jälleen ikkunasta, lisää salaperäisiä kuolemia povataan

Hämäriin kuolemantapauksiin kätkeytyy ex-tiedustelumiehen mukaan varoitus.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Venäläisen öljy-yhtiö Transneftin johtajan Andrei Badalovin salaperäinen kuolema perjantaina herättää jälleen kerran kysymyksiä maan eliittiä vitsaavista ikkunakuolemista, uutisoi The Kyiv Independent. Badalov sai surmansa pudottuaan asuntonsa ikkunasta Moskovassa. Venäläismediassa kuolemasta on uutisoitu itsemurhana. Badalov ei kuitenkaan ole ensimmäinen hämäräperäisissä olosuhteissa kuollut venäläisjohtaja, ukrainalaislehti muistuttaa.

Viimeisen kolmen vuoden aikana ainakin seitsemän venäläisen yritysjohtajan, poliitikon tai muun yhteiskunnallisen vaikuttajan kerrotaan kuolleen ikkunasta pudottuaan. Viimeksi helmikuussa Kreml-kriittinen muusikko Vadim Strojkin putosi kymmenennestä kerroksesta poliisin tehdessä ratsian tämän kotiin. Salaperäisiä kuolemantapauksia, usein itsemurhiksi julistettuja, on myös muita ikkunakuolemien lisäksi.

Ukrainan turvallisuuspalvelu SBU:n ex-upseerin Ivan Stupakin mukaan Venäjän turvallisuuspalvelut ovat todennäköisesti useiden salaperäisten kuolemien takana. Osa kuolemista saattaa myös olla kilpailevien liikemiesten tai rikollisten järjestämiä, hän arvioi.

Kremlin intressissä on tehdä vastustajistaan varoittavia esimerkkejä, Stupak toteaa. Uhrin heittäminen ikkunasta on riskialtis operaatio, joten sillä halutaan yleensä lähettää viesti.

– Katsokaa miten Jevgeni Prigozhinin kävi. Hänet olisi voitu myrkyttää jossain Afrikassa, ja he olisivat helposti voineet syyttää siitä pilaantunutta banaania. Mutta he valitsivat näyttävän teloituksen, ex-tiedustelumies kertoo Wagner-johtaja Prigozhinin lento-onnettomuuteen viitaten.

Venäjällä edes korkea-arvoiset toimijat eivät ole turvassa, ja yhteistyöstä kieltäytyvät ”heitetään joko vankilaan tai ikkunasta”. Yhä suljetummassa yhteiskunnassa salaperäisiä kuolemia tullaan näkemään enemmänkin, Stupak arvioi, yritysten välisen kilpailun koventuessa ja taloudellisten näkymien heikentyessä.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)