BBC:n pitkäaikainen Moskovan-kirjeenvaihtaja Steven Rosenberg raportoi Pietarin kansainvälisestä talousfoorumista, että Vladimir Putinia lukuunottamatta Venäjän hallinto on selvästi hermostunut maan talouden tilasta.
Venäjän taloudellisen kehityksen ministeri Maksim Reshetnikov varoitti maan talouden olevan ”taantuman äärellä”. Keskuspankin johtajan Elvira Nabiullinan mukaan ”kasvoimme kaksi vuotta varsin nopeassa tahdissa, koska käyttämättömät voimavarat otettiin käyttöön”.
– Meidän tulee ymmärtää, että monet näistä voimavaroista on nyt todella kulutettu loppuun.
Rosenberg kuvailee Pietarin kansainvälisen talousfoorumin olleen aikanaan ”Venäjän talouden loistavana esittelytila”, mutta nyt ”paljon tuosta loistosta on hävinnyt tuhansien kansainvälisten Venäjä-pakotteiden takia” ja monien länsiyritysten jätettyä maan.
Venäjällä toivotaankin, että Yhdysvallat presidentti Donald Trumpin johdolla tulisi apuun.
– Tänään aamiaistimme [Venäjän] amerikkalaisen kauppakamarin ja useiden amerikkalaisten sijoittajien kanssa. Aistimme monien amerikkalaisyritysten haluavan palata, sanoi Putinin nimittämä ulkomaan investointien lähettiläs Kirill Dmitrijev Rosenbergille.
– Mielestäni Amerikan hallinto ymmärtää, että dialogi ja yhteistyö ovat parempia kuin pakotteet, jotka eivät tehoa ja vahingoittavat omia liiketoimia.
Venäjän amerikkalaisen kauppakamarin johtaja Robert Agee, kuitenkin myönsi Rosenbergille selvää olevan, että ”konfliktilla tulee olla jokin selvä päätös ennen kuin amerikkalaisyhtiöt pohtivat vakavasti paluuta”.
Rosenbergin kysymykseen siitä, onko kauppakamari pyytänyt Trumpin hallintoa poistamaan osan Venäjän-vastaisista pakotteista vastasi Agee seuraavasti.
– Olemme olleet Washingtonissa. Olemme laatineet analyysin amerikkalaisten pakotteiden vaikutuksesta amerikkalaisille liiketoimille. Olemme välittäneet sen hallinnolle.
Ageen mukaan ”länsiyritykset tekivät päätöksensä sen perusteella mitä tapahtui kolme tai neljä vuotta sitten.”
– Ja se on heidän asiansa päättää, milloin on oikea aika palata, Agee vastasi Rosenbergin kysymykseen, hyväksyykö hän näkemyksen, että länsiyritysten paluu olisi kiistanalaista Ukrainan sodan valossa.
Rosenberg muistuttaa, että Venäjää koettelevat sodan ja pakotteiden lisäksi taloudelliset haasteet, kuten korkea inflaatio, korkeat korot, raportit stagnaatiosta, taantumasta.
– Talouden ongelmista puhutaan ja keskustellaan nyt avoimesti. On epäselvää, kuinka pian ne ratkeavat, kirjoittaa Rosenberg.