Venäjän on iskenyt ohjuksillaan ja drooneilla ankarasti ukrainalaissiviilejä vastaan 19–20. heinäkuuta. Lisäksi hyökkääjä iski ohjuksilla viljalastissa ollutta siviilialusta vastaan Odessassa, mikä on myös sotarikos.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoo, että ”viime yönä Venäjä toteutti yhden kaikkien aikojen laajimmista ballistisista ohjusiskuistaan Kiovaan.”
– Vihollinen laukaisi yli 40 erityyppistä ohjusta, joista suurin osa kohdistui pääkaupunkiin, sekä 120 hyökkäysdroonia, kirjoittaa Zelenskyi Telegramissa.
Kiovassa sai Zelenskyin mukaan surmansa yksi ihminen ja 16 on loukkaantunut. BBC kertoo, että surmansa saanut oli iäkkäämpi nainen. Ukrainan ilmapuolustus ampui alas 41 ohjuksesta 18. Drooneja torjuttiin 108.
Ukrainan presidentti kertoo, että ”Venäjä on käyttänyt kuluneen viikon aikana Ukrainaa vastaan yhteensä noin 1 450 hyökkäysdroonia, yli 1 640 liitopommia sekä 99 erityyppistä ohjusta”.
Hän myös korosti, että ”suojautuminen ballistisia ohjuksia vastaan on nyt jatkuva ja ensisijainen tavoitteemme.”
-Torjuntaohjuksia tarvitaan joka päivä, ja olen kiitollinen kaikille, jotka pitävät kiinni sovituista sitoumuksista ja huolehtivat ballististen ohjusten torjuntaan tarkoitettujen järjestelmien toimittamisesta. Nämä tukipaketit merkitsevät kirjaimellisesti pelastettuja ihmishenkiä jokaisen Venäjän laajan ohjus- ja drooni-iskun aikana, kirjoittaa Zelenskyi.
Kuten Verkkouutiset on kertonut tässä, Euroopan unionin viimeisin pakotepaketti on jumissa eri jäsenmaiden kansallisten vaatimusten takia. Zelenskyi kuitenkin korostaa, että ”on erittäin tärkeää, että Venäjään kohdistuvaa painetta jatketaan.”
– Uusien päätösten viivyttely antaa Moskovalle mahdollisuuden paitsi suunnitella uusia hyökkäyksiä kansaamme vastaan myös etsiä keinoja kiertää uusia pakotteita. Kiitos kaikille, jotka auttavat.
Venäjä pommittanut kaikkea rahtialuksista huoltoasemiin
Venäjän terrorihyökkäykset ovat olleet pahimpia Sumyn ja Donetskin alueilla, joissa yhteensä viisi siviiliä on kuollut ja 20 loukkaantunut. Sumyn alueella peräti 27 kylää ja taajamaa pommitettiin.
Sumyn alueella 54-vuotias mies sai surmansa Venäjän pudotettua liitopommin, kertoo Ukrainan poliisi. Donetskin alueen sotilashallinnon johtajan Vadim Filashkinin mukaan alueella taas sai surmansa neljä siviiliä, kun hyökkääjä pommitti esimerkiksi kauppoja, asuintaloja, autotalleja, maatalouskoneita varastoja ja huoltoasemia.
Ukrainan satamaviranomainen kertoo, että Venäjä pommitti Guinea-Bissaun lipun alla seilaavaa rahtialusta. Maissilla lastattu alus oli lähdössä Odessan satamasta. Surmansa on saanut 10 syyrialaista ja intialaista merimiestä sekä Odessan suistoluotsi.
Overnight, Russia carried out one of its largest ballistic missile attacks on Kyiv. The enemy launched more than 40 missiles of various types – most of them against the capital – and 120 attack drones.
— Volodymyr Zelenskyy / Володимир Зеленський (@ZelenskyyUa) July 19, 2026
As of now, one person has been reported killed in Kyiv and the region, and 16… pic.twitter.com/YMWDlB6wGA