Kreml todennäköisesti varautuu uuden liikekannallepanon seurauksiin, arvioi ulko- ja turvallisuuspolitiikan asiantuntija Henri Vanhanen viitatenVenäjän turvallisuuspalvelu FSB:n julistamaan ulkonaliikkumiskieltoon osalle Venäjän ja Viron välistä rajaa.
– (Vuonna) 2022 sadat tuhannet lähtivät maasta kutsuntoja pakoon. Nyt FSB tekee Viron vastaisesta maastorajasta huomattavasti vaikeamman ylittää juuri duuman vaalien ympärillä.
– Ajoitus tuskin sattumaa, Vanhanen toteaa X-palvelussa.
Venäjä rajoittaa liikkumista Viron-vastaisella rajallaan Narvan itäpuolella. Öisin ei saa liikkua taajamien ulkopuolella viiden kilometrin rajavyöhykkeellä, ja myös veneilyä, metsästystä ja aseiden kuljettamista rajoitettu.
– Ensimmäinen huomio on, ettei tätä kannata vielä tulkita valmistautumiseksi Viroa vastaan. FSB ilmoitti jo keväällä tehostavansa rajavalvontaa alueella touko–lokakuussa. Nyt kontrollia kiristetään selvästi. FSB haluaa käytännössä tietää, kuka rajavyöhykkeellä liikkuu ja miksi, Vanhanen sanoo.
Taustalla on asiantuntijan mukaan pidempi kehitys. FSB aloitti jo keväällä tehostetun rajavalvonnan Leningradin alueella. Elokuussa FSB ja Rosgvardija harjoittelivat alueella vihollisen sabotaasi- ja tiedusteluryhmän tunkeutumista rajan yli, sen etsimistä ja liikkumisreittien sulkemista.
Samalla Leningradin alueesta on tullut Ukrainan pitkän kantaman iskujen kohde. Syyskuun alussa Venäjä ilmoitti torjuneensa alueella 38 droonia, ja Ust-Lugan satamaan Kingiseppin alueella osui isku.
Vanhasen mukaan rajavyöhyke ei siis ole Venäjälle enää vain rajavalvonnan kysymys.
– Yksi mahdollinen tulkinta onkin, että Venäjä kiristää taka-alueiden kontrollia osana laajempaa vastatiedustelu- ja sabotaasintorjuntaa. Kun siviilit, metsästäjät, aseet ja veneet poistetaan pimeällä alueelta, kaikki jäljelle jäävä liike on huomattavasti helpompi havaita.
– Toinen mahdollinen selitys liittyy mobilisaatioon. Jos Venäjä päättäisi uudesta liikekannallepanosta, yksi ongelma olisi vuoden 2022 tapaan miesten pyrkiminen pois maasta. Viro on jo ilmoittanut voivansa sulkea Venäjän-rajan nopeasti, jos mobilisaatio alkaa.
Venäjän on arvioitu turvautuvan uuteen liikekannallepanoon paikatakseen kovia tappioitaan ja laajentaakseen sotatoimiaan Ukrainassa.
Asiantuntijan mielestä myös Suomessa on oltava hereillä:
– Täällä ei ole havaittu samanlaista uutta ulkonaliikkumiskieltoa, mutta FSB tehostettu operaatio koskee myös Suomen-vastaista rajaa, ja elokuussa FSB ilmoitti erikseen valvontatoimista Viipurin rajavyöhykkeellä.
– Suomen kannalta tärkeintä onkin seurata, leviääkö Viron rajalla nähty kiristys myös meille. Jos Venäjä esittää Viipurin tai Karjalan suunnalla rajoituksia, silloin voisi puhua Venäjän koko luoteisen Nato-rajan tilanteen kiristymisestä. Toistaiseksi näin ei ainakaan ole ollut.
1. Venäjä rajoittaa liikkumista Viron vastaisella rajallaan Narvan itäpuolella. Öisin ei saa liikkua taajamien ulkopuolella viiden kilometrin rajavyöhykkeellä, ja myös veneilyä, metsästystä ja aseiden kuljettamista rajoitettu.
— Henri Vanhanen (@HenriVanhanen) September 21, 2026
Mistä tässä voi olla kyse? https://t.co/W8KgSHdinU
Zamykanie przez Rosjan pasa nadgranicznego z Estonią w mojej ocenie jest związane raczej z zbliżająca się selektywną mobilizacją. Z racji 26% mniejszości rosyjskiej w Estonii wielu rosyjskich uciekinierów przed poborem mogłoby próbować obrać ten kierunek ucieczki.
— Jarosław Wolski (@wolski_jaros) September 20, 2026
Z innych…
— OSINTtechnical (@Osinttechnical) September 20, 2026