Tämän haastattelun antamista Jukka Savolainen epäröi. Helsingissä sijaitseva Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus on monikansallinen yksikkö. Sitä rahoitetaan julkisin verovaroin. Puoluepoliittinen leima ei olisi välttämättä eduksi.
Täällä me kuitenkin olemme. Ja Savolainen on luvannut kertoa suhteestaan kokoomukseen. Marraskuun aamu on kalsea, ja Savolainen on saapunut keskuksen ala-aulaan norjalaistyylisessä villapaidassaan. Ennen haastattelua hän päättää vaihtaa ylleen sittenkin ”jotain porvarillisempaa” eli sinisen pikkutakin. Sitten hän pohtii, olisiko sittenkin pitänyt laittaa se villapaita.
Savolainen on puheissaan avoin, suora ja mutkaton. Ihmisenä helposti lähestyttävä. Toimittajat haastattelevat häntä mielellään, koska hän ei hyssyttele eikä piiloudu viranomaisjargonin taakse, vaan uskaltaa ottaa rohkeasti kantaa.
Yksityiselämäänsä Savolainen vetää tiukan rajan. Tämä selviää kysyttäessä, keitä ovat Paavo ja Anne, joita hän kiittelee syyskuussa julkaistun Ilkeyksiä, sabotaasia, hyökkäyksiä -kirjan loppusanoissa. Nimet jäävät maininnalle.
Politiikasta Savolainen haluaa tässä ja nyt kuitenkin puhua. Siksi, koska tällä on merkitystä Suomen turvallisuudelle. Savolainen heilutteli jo ala-aulassa päivän lehteä, jossa kerrotaan suomalaisista, jotka pitävät yhä yhteyksiä Tehtaankadulle eli Venäjän suurlähetystöön.
Aina on ihmisiä, jotka ovat valmiita toimimaan Venäjän etujen mukaan. Ja sitten on ”näitä hyödyllisiä idiootteja”.
Hybridivaikuttaja on Savolaisen mukaan onnistunut, jos Suomessa saavat ilmatilaa ajatukset, että Ukrainan sodan syy on lännessä tai Suomen ei olisi pitänyt liittyä Natoon.
– Minä näen tämän kuvion Suomen osalta niin, että Venäjä on meille tosi vaarallinen ja pitkään. Kaikki naapurimaat, joilla on yhteistä maarajaa, saattavat joutua kovan aggression kohteeksi.
Riitelyä linjaeroista
Jukka Savolainen ei kuulu niihin, jotka ovat joutuneet kääntämään takkiaan. Ja nyt tullaan siihen, miten hänestä tuli kokoomuslainen. Elettiin 1970-lukua Turussa. Vallankumousaate otti jalansijaa nuorisossa, mikä sytytti Savolaisessa kipinän lähteä kokoomuksen ehdokkaaksi kouluneuvoston vaaleihin.
Miksi kokoomus? Syitä oli kaksi. Ensiksi Savolainen nostaa esiin vanhempansa, jotka olivat Karjalan evakoita. Kotona tiedostettiin, minkälainen systeemi itärajan takana on. Ja että sellaiseen ei pidä missään nimessä mennä.
Toiseksi puolueista kokoomuksessa ymmärrettiin Savolaisen mielestä parhaiten Neuvostoliiton vaarallisuus.
– Kokoomus oli varmin linnake siinä, että meillä on oltava Puolustusvoimat, yleinen asevelvollisuus ja meidän on oltava valmis sotimaan. Tätä kaikkeahan silloisessa mielipideilmastossa ajettiin voimakkaasti alas.
Kaikki eivät olleet kokoomuksen sisälläkään yhtä ”maanpuolustushenkisiä”. Puolueessa ja sen nuorisojärjestössä oli linjaeroja suhtautumisessa Neuvostoliittoon ja Rauhanpuolustajiin.
Jukka Savolainen oli mukana perustamassa yhdistystä Katajaiset Kokoomuksen Nuoret. Savolaisen mukaan yhdistyksessä oli ”hillitön vauhti päällä” ja se ajautui Turussa törmäyskurssille kokoomuksen Remonttimiesten ja Neuvostoliittoon syystä tai toisesta suopeammin suhtautuvien kanssa.
– Meillä maanpuolustus oli kovassa arvossa ja meistä piti kyetä sanomaan, että Neuvostoliitto on mahdollinen sotilaallinen vastustaja. Tästä aiheutui sitten kova riita Turussa.
Savolainen pitää hetken tauon ja täräyttää sitten:
– Ja minä suivaannuin tästä kaikesta niin, että päätin jättää hyvän paikan kauppakorkeakoulussa käyttämättä ja lähdinkin kadettikouluun. Sinne mentäessä täytyy erota puolueesta, niin ajattelin että tämähän sopii. Voin soveltaa kiinnostuksen kohteitani käytännön tasolla, eikä minun tarvitse keskustella niistä poliittisella tasolla joka päivä.
Ei enää politiikkaan
Sotilasurallaan Savolainen työskenteli muun muassa Rajavartiolaitoksen esikunnassa ja viimeksi Länsi-Suomen merivartioston komentajana. Kokoomuslaisuus jäi sivuun, sillä aktiiviupseerit eivät saa kuulua poliittisiin puolueisiin.
Eläköidyttyään Savolainen päätti liittyä takaisin kokoomukseen. Hän oli ehdolla myös eduskuntavaaleissa 2023. Äänisaalis jäi 772:een.
– Ne olivat viimeiset vaalini, Savolainen sanoo suoraan. Kampanja ”meni pieleen” ja hän kuvaa olleensa kaiken jälkeen tosi väsynyt.
Ymmärrys politiikasta kuitenkin kasvoi.
– Tämä herätti itsessäni kunnioitusta, miten ammattipoliitikot ovat todella kova porukka. Itse olin todella väsynyt vaalien jälkeen. Ja he taas ovat seuraavana päivänä jossain hallitusneuvotteluissa ihan selväjärkisinä.
Juttu on julkaistu ensin joulukuussa 2025 ilmestyneessä Nykypäivä-lehdessä