Venäjän valtaamassa Donetskissa hallinnon korkein oikeus on määrännyt ruotsalaiselle vapaaehtoistaistelijalle 14 vuoden vankeusrangaistuksen palkkasotilaana aseelliseen konfliktiin osallistumisesta. Ruotsalainen tuomittiin poissaolevana. Venäjä kutsuu Ukrainan riveissä taistelevia ulkomaalaisia palkkasotilaiksi kiertääkseen kansainvälisissä sopimuksissa määriteltyjä sotilaan oikeuksia.
28-vuotias Tobias Engqvist taisteli Ukrainan Kansainvälisessä legioonassa maaliskuun 2022 ja helmikuun 2025 välisellä ajanjaksolla. Asiasta kertoo venäläislehti Vedomosti. Se ei yksilöi, taisteliko Engqvist yhtäjaksoisesti koko mainitun ajanjakson mutta väittää, että Enqvistille olisi maksettu palkkaa 5,4 miljoonaa ruplaa eli lähes 58 000 euroa.
Donetskin oikeus on viime aikoina jakanut erilaisia tuomioita Ukrainan kansainvälisen legioonan vapaaehtoisille lukuisia. Esimerkiksi perjantaina annettiin 14 vuoden tuomio poissaolevana 35-vuotiaalle belgialaiselle, jonka väitettiin saaneen tiedusteluprikaatissa toimimisesta puolet vähemmän palkkaa kuin ruotsalaisen Engqvistin.
Torstaina oikeusistuin jakeli yhdeksän vuoden tuomion kolumbialaiselle vapaaehtoiselle, joka taisteli Ukrainan 59. moottoroidussa jalkaväkirykmentissä ja joutui Venäjän sotavangiksi vain pari kuukautta saapumisensa jälkeen kesällä 2024. Huhtikuun aikana on tuomittu poissaolevana myös 30-vuotias Uruguayn kansalainen.
Myös kaksi suomalaista vapaaehtoistaistelijaa on tuomittu Venäjällä poissaolevana 14 vuoden vankeuteen. Ensimmäinen tuomittiin heinäkuussa 2024, jälkimmäinen huhtikuun puolivälissä.
Vedomostin mukaan Venäjän sisäinen turvallisuuspalvelu FSB sanoi lokakuussa 2024, että Ukrainan kansainvälisen legioonan vahvuus on noin 18 000 taistelijaa. Ulkomaalaisia tosin taistelee muissakin Ukrainan yksiköissä kuin kansainvälisessä legioonassa: esimerkiksi Georgian legioonassa noin puolet on etnisiä georgialaisia ja puolet muualta maailmasta.