Kylä Siperiassa vuonna 2023. Wikimedia Commons

Venäjä aikoo pakkosiirtää ihmisiä Siperiaan

Toimintatapa on tuttu Neuvostoliiton ajoilta, toteaa asiantuntija.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Ukrainan entinen lapsiasiavaltuutettu, ja Venäjän kaappaamia ukrainalaislapsia palauttavan järjestön perustanut Mykola Kuleba sanoo, että Venäjä aikoo pakkosiirtää väestöä Siperiaan – ja myös ukrainalaisia miehitetyiltä ukrainalaisalueilta.

– Tämä ei ole spekulaatiota. Se on kirjattu suoraan Venäjän uuteen maahanmuuttokonseptiin sekä uusittuun Siperian kehitysohjelmaan, Kuleba kirjoittaa X-alustalla.

Asiakirjoissa määritellään Kuleban mukaan, että väestöä tulisi uudelleen sijoittaa siten, että Siperiaan ja Venäjän Kaukoitään siirtyisi asukkaita Venäjän lähempänä Eurooppaa olevista osista. Nuorille perheille luotaisiin olosuhteet, joissa he muuttaisivat uusille alueille.

– Venäjälle ukrainalaiset miehitetyillä alueilla ovat yksinkertaisesti ”Venäjän kansalaisia”. Ne, jotka eivät suostu ottamaan Venäjän passia, voidaan luokitella ”laittomiksi siirtolaisiksi” ja pakkosiirtää minne tahansa Kremlin osoittamaan paikkaan. Karkotus voidaan naamioida työllistämiseksi uudelle paikkakunnalle tai humanitaariseksi avuksi, Kuleba kertoo.

Hänen mukaansa perheet kuvailevat samoja uhkauksia, joita ovat kuulleet aina uudelleen: ”Ota passi tai lähetämme sinut Siperiaan”. Miehityshallintojen viranomaiset keräävät jo listoja opettajista, lääkäreistä ja julkisten virkojen hoitajista, jotka voitaisiin lähettää ”pitkäaikaisille komennuksille” Kaukoikään.

– Tämä toistaa neuvostoaikaisia karkotuksia, joita kohdistettiin Krimin tataareihin, Länsi-Ukrainan ukrainalaisiin, tšetšeeneihin ja muihin kansoihin.

Muun muassa virolaisia kyyditettiin Neuvostoliiton aikana järjestelmällisesti Siperiaan.

– Lapsille tämä ei ole vain uudelleensiirto. Se merkitsee pakottamista passiin, digitaalista valvontaa, venäläistämistä, riskiä joutua armeijaan 18 vuotta täytettyä. Käytännössä se tarkoittaa yritystä pyyhkiä pois heidän identiteettinsä, Kuleba muistuttaa.

Hänen mukaansa samaan aikaan Venäjä muokkaa myös valtaamiensa alueiden väestörakennetta: karkottaa ukrainalaisia ja tuo venäläisiä asumaan heidän koteihinsa, ja muun muassa tarjoaa Venäjän kansalaisille tuettuja asuntolainoja näillä alueilla. Ihmisiä tuodaan töihin kaukaisilta alueilta.

– Tämä on tarkoituksella tehty järjestelmä manipuloida väestörakennetta. Kun Venäjä rakentaa laillisia ja hallinnollisia keinoja repiä ukrainalaiset juuriltaan, meidän täytyy vahvistaa ponnisteluja pelastaaksemme heidät, jotka ovat yhä loukussa miehityksen alla. Jokainen pelastettu ukrainalainen on vastaus Venäjän yritykseen pyyhkiä meidät pois omalta maaltamme, Kuleba painottaa.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)