Verkkouutiset

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jussi Saramo esittelivät puolueen eduskuntavaaliohjelman Helsingissä 31. tammikuuta 2023. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Vasemmistoliitto esittää Kela-pankkitilejä ja Kela-pankkikortteja

Puolue on julkaissut eduskuntavaaliohjelmansa.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Vasemmistoliitto esittää eduskuntavaaliohjelmassaan julkisten pankkipalvelujen perustamista Suomeen.

– Nyky-yhteiskunta edellyttää käytännössä pankkien pakkoasiakkuutta. Kansalaisille tulee mahdollistaa normaali raha-asioiden hoito ilman voittoa tekevien liikepankkien asiakkuutta, vaaliohjelmassa todetaan.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)

Puolueen mukaan pankkipalvelut voisi järjestää esimerkiksi Kelan kautta.

– Kela voisi kehittää maksupalvelun, joka mahdollistaisi paitsi tulonsiirron myös palkan maksamisen Kela-tilille ja maksukortin, jonka avulla tilillä olevia varoja voisi käyttää tavaroiden ja palveluiden maksamiseksi.

Kela voisi vasemmistoliiton mukaan tarjota myös tunnistuspalveluita.

– Julkisen pankkipalvelun ei tarvitsisi tuottaa voittoa, vaan se tarjoaisi kohtuulliset korot ja kohtuuhintaisen palvelun. Esimerkiksi pienet yhdistykset voisi vapauttaa pankkien palvelumaksuista.

Vaaliohjelmassa esitetään lisäksi 12 euron lakisääteistä minimipalkkaa yleissitovien työehtosopimusten rinnalle ja niitä täydentämään. Lisäksi vasemmistoliiton mukaan valtion pitäisi rahoittaa julkisella sektorilla kokeiluja, joissa lyhennetään työaikaa ansiotasoa laskematta. Puolue esittää vastikkeetonta perustuloa ja korotuksia sosiaalietuuksiin.

Vasemmistoliitto myös kansallistaisi sähköverkot ja ottaisi Suomessa käyttöön niin sanotun miljonääriveron.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Viikon suosituimmat videot
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)