Neljän vuoden hallituskausi on päättymässä. Tänä aikana vasemmistohallitus on kasvattanut Suomen velkaa lähes 40 miljardia euroa perustellen velkaantumista koronalla ja muilla kriiseillä.
Kohtuullinen lainanotto olisikin ollut ymmärrettävää, mutta ei tämän luokan yltiöpäinen tuhlailu. Velkaa on otettu toki myös oikeutetusti, mutta valtaosin täysin vääriin tarkoituksiin, eikä hallituksen selittely ”pakollisesta” velanotosta pidä paikkaansa.
Vasemmistohallitus on ottanut yli kymmenen miljardia euroa velkaa vain toteuttaakseen utopistisia vaalilupauksiaan. Eripurainen ministeriporukka on pidetty koossa ainoastaan sillä, että jokainen hallituspuolue on saanut toteuttaa mainospuheensa ja mielitekonsa kylvämällä rahaa sinne tänne.
Tämä toimintamalli on tullut meille veronmaksajille kylmäävän kalliiksi.
Suomi maksaa ensi vuonna pelkkiä lainojen korkoja 1,5 miljardia euroa. Siis 1 500 000 000 euroa, ja kaikki silkkaa korkoa. Summa on maamme historiassa ennen kokemattoman suuri, ja se kertoo vakavan suruviestin valtiontalouden tilasta, sekä vastuunkantajista. Suomi velkaantuu nopeammin ja syvemmälle kuin Ruotsi ja Tanska, eli elämme reilusti yli varojemme.
On päivänselvää, ettei veroastetta ole enää vara kiristää. Niinpä ratkaisu talouskurimuksesta pääsemiseen on kaksiosainen: rakenteelliset uudistukset ja ikävät leikkaukset.
Rakenteelliset uudistukset pitää kohdistaa sosiaalitukiin, työmarkkinoiden toimintaan ja julkiseen terveydenhuoltoon. Se tarkoittaa suomeksi digitalisaatiota, etäpalvelua, yksinkertaistamista, suoraviivaistamista ja helpompaa työllistämistä.
Uudistusten lisäksi Suomen taloutta on pakko hoitaa leikkauksilla. Leikkaukset ovat kivuliaita operaatioita, mutta emme niiltä voi välttyä. Me jokainen tiedämme, kuinka kurjaa kulujen perkaaminen on, eikä vastuunkantajalle ole luvassa kehuja saati kannustuksia. Silti ikävätkin työt on tehtävä, meidän tulee kantaa vastuu lastemme vuoksi.
Seuraavan hallituksen on karsittava valtion menoja kovalla kädellä. Toimeen pitää tarttua heti huhtikuussa, kun päätösvalta on vielä omissa käsissämme eikä Euroopan keskuspankilla. Toki tarvitsemme myös talouskasvua, työn verojen alentamista, sekä paikallista sopimista. Mutta ne ovat seuraavan kirjoituksen aihe.